Asuntomessut Kouvolassa 2019

Viime viikonloppuna oli aika jokavuotiselle perinteelle vierailla kesän asuntomessuilla. Asuntomessut järjestettiin tosiaan tänä vuonna Kouvolassa, jonne oli vain parin tunnin matka Helsingistä bussilla ja vain hieman yli tunti junalla. Olen käynyt asuntomessuilla joka vuosi nuoresta asti, ainakin jo kymmenenä edellisenä vuonna. Voin kuitenkin ihan vapaasti tässä myöntää, että en ole millään tasoa arkkitehtuurin tai sisustussuunnittelun ammattilainen vaan tarkastelen messuja aina omasta näkökulmastani. Tässä siis pieni esittely tämän vuoden messuista ja omista suosikeistani.

Kuinka organisoida hääsuunnittelua: esittelyssä minun hääkansioni

Nyt kuluneen vuoden ja erityisesti viime syksyn aikana olen kehittänyt itselleni uuden pakkomielteen: plannerit. Tämä blogipostaus pyörii siis yksinomaan plannereiden ja häidemme organisoinnin ympärillä, joten jos se ei ole sinun juttusi, suosittelen palamaan blogiin joskus myöhemmin tai lukemaan aikaisempia postauksiani. Jos kuitenkin olet samanlainen järjestelmäfriikki kuin minä ja haluat kuulla vinkkini häiden järjestämisen hallitsemiseen, niin tiedossa on perusteellinen esittely siitä, miten minä pidän kasassa kaiken häihin liittyvän.