Sisältövaroitus: Raskaustestin tulos
Meidän IVF-hoito toteutettiin toukokuussa ja julkaisin ensimmäisen osan siitä tarinasta kesäkuun alussa. Tarina saa tässä postauksessa toisen osan, jossa kerron hoidon tuloksista ja hoidosta aiheutuneista komplikaatioista. Samalla tämä on ainakin toistaiseksi blogini lapsettomuus-sarjan viimeinen osa.
Kuten kerroin edellisessä blogipostauksessani, kauan odotettu IVF-hoito toteutettiin meille viime toukokuussa. Munasolupunktion tulos oli 8 kypsää munasolua, jotka hedelmöitettiin heti samana päivänä. Samalla meille varattiin aika alkion tuoresiirtoon torstaille kolme päivää punktiota myöhemmin. Tuoresiirto tarkoittaa siis sitä, että pari päivää aiemmin hedelmöitetty alkio siirretään suoraan takaisin kohtuun ja toivotaan että se kiinnittyy. Loput alkioista kehitetään 5-6 päivän ikäisiksi ja pakastetaan. Aina tuoresiirtoa ei pystytä tai suositella tekemään esimerkiksi tilanteessa, jossa elimistö on rasittunut liikaa munasarjojen stimuloinnista tai munasolujen keräyksestä.
Koska munasolupunktio oli ollut kohdallani hieman tavallista hankalampi, tämä molemmat toimenpiteet toteuttava lääkäri suositteli että otan rauhoittavia lääkkeitä myös ennen alkionsiirtoa. Alunperin varattu aikamme oli noin puolen päivän maissa, mutta lopulta lääkäri päätti siirtää meidät vielä päivän viimeiseksi pariksi, koska hän arvioi että minun kohdallani saattaisi kestää hieman pidempään. Menimme poliklinikalle noin klo 13 ja sain rauhoittavan esilääkkeen. Toimenpide ei ole yleensä kivulias, mutta lääkäri halusi varmistaa että se sujuu nopeasti ja kivuttomasti. Pääsimme toimenpiteeseen noin klo 14 ja oloni oli siinä vaiheessa rentoutunut ja hyvä. Ensin lääkäri kertoi, että 8 munasolusta puolet oli hedelmöittynyt onnistuneesti. Hänen mukaansa prosentuaalisesti se oli normaalia ja hedelmöittyneet alkiot olivat lähteneet kasvamaan toivotulla tavalla. Suunnitelmissa oli siis siirtää yksi 3-päiväinen alkio ja jatkaa kolmen muun alkion kehittämistä kunnes ne laitettaisiin 6-päiväisinä pakkaseen odottelemaan.
Alkionsiirto toimenpiteenä ei ollut juuri lainkaan kivulias. Lääkäri oli todella mukava ja otti ihanasti huomioon pari päivää sitten kokemani traumaattisen munasolupunktion ja eteni todella varovaisesti. Alkionsiirto vastasi minun kohdallani kivuliaisuusasteeltaan aika paljon munanjohtimien aukiolotutkimusta, joka minulle oli tehty ihan lapsettomuushoitojen alussa. Alkionsiirto oli kuitenkin siinä mielessä helpompi, että se oli nopeammin ohi ja lisäksi olin saanut rauhoittavia. Juttelimme toimenpiteen jälkeen vielä lääkärin kanssa minun gynekologisten tutkimusteni pelosta. Hän oli myös kertomani perusteella taipuvainen uskomaan, että tutkimuksissa esiintyvä kipu johtuu lievästä traumaperäisestä vaginismista. Oli mukava saada myös ammattilaisen mielipide, vaikka mistään virallisesta diagnoosista ei ollutkaan kyse.
Suoraan alkionsiirron jälkeen menimme viereiseen McDonalds’iin, koska se on IVF-yhteisössä kulkeva hauska perinne, joka juontaa juurensa urbaanilegendaan, jonka mukaan Mäkkärin ranskalaiset auttavat alkiota kiinnittymään paremmin. Tämä ei siis todellakaan perustu yhtään minkäänlaiseen tieteelliseen tutkimukseen vaan on enemminkin tapa rentoutua ja palkita itseään kovien IVF-hoitojen päätteeksi. Minulla oli helpottunut ja rento olo samalla kun söimme herkkujamme pikaravintolan viereisessä puistossa. Vähitellen rento olo lipsui kuitenkin lääkehumalan puolelle ja Samun täytyi lähes kantaa minut takaisin autolle. Itse en muista kotimatkasta juuri mitään, mutta Samun mukaan puheeni kävi todella sekavaksi ja huvittavaksi. Olin kuulemma vilkutellut ohikulkijoille ja huudellut jotain auton ikkunasta.
Viikon päätteeksi sunnuntaina olimme saaneet ohjeistuksen tarkistaa HUSin hoitopolulta kuinka monta alkiota oli loppujen lopuksi selvinnyt pakkaseen. Ensin en millään ymmärtänyt lääkärin tekemää merkintää, jossa näkyi selvästi, että munasoluja oli kerätty 9, kypsiä 8 ja hedelmöittyneitä lopulta 4. Viimeinen sarake, jossa kerrottiin pakastettujen määrä, oli kuitenkin tyhjä. Hetken prosessoinnin jälkeen ymmärsimme, että yksikään minulta kerätyistä munasoluista ja maljoissa kasvatetuista alkioista ei ollut selvinnyt hengissä. Meillä ei siis ollut yhden yhtä vauvanalkua pakkasessa. Heti tuntui, että koko prosessi oli tehty ihan turhaan ja kaikki se vaiva, raha ja tuska oli mennyt hukkaan. En pitänyt aiemmin samalla viikolla siirretyn alkionkaan mahdollisuuksia kovin korkealla. Olin todella pettynyt ja surullinen, koska tiesin että hyvin suurella todennäköisyydellä päätyisimme kesätauon jälkeen syksyn alkaessa uudestaan IVF-hoitoon.
Kuten kerroin edellisen postauksen lopussa, oloni alkoi olla normaali noin viikko toimenpiteen jälkeen. Vielä alkionsiirrosta seuraavana päivänä oloni oli kuitenkin heikko. Epäilen vahvasti että se johtui edellisenä päivänä ottamani rauhoittavan lääkkeen vaikutuksesta. Töissä olin pahoinvoiva, minua huimasi, korvat menivät lukkoon ja kädet tärisivät. Kituutin töissä ne kaksi päivää, koska oireet helpottivat vähitellen ja tiesin että seuraava päivä olisi taas vapaapäivä. Seuraava viikko sujui nopeasti enkä ehtinyt ajatella alkionsiirtoa tai viikon päästä tulevaa raskaustesti-päivää. HUSin ohjeiden mukaan raskaustesti oli siis määrä tehdä kaksi viikkoa alkionsiirron jälkeen. En yleensäkään ole sitä tyyppiä, joka testailee jo todella varhaisessa vaiheessa, mutta nyt en halunnut ottaa sitä riskiä, että hormonilääkkeiden vaikutuksesta testi näyttäisi virheellistä positiivista. Siksi odottelimme kiltisti kesäkuun 5. päivää, jotta pääsisimme tekemään raskaustestin ja selvittämään alkionsiirron tuloksen.
Kesäkuun alkaessa kun toinen viikko munasolupunktiosta oli lopuillaan, aloin voida taas huonosti. Tiesin heti, että pahoinvointini ei johtunut raskaudesta sillä raskauspahoinvointia ei voisi tulla vielä 3 viikkoon. Aloin epäillä, että IVF-hoito oli laukaissut hyperstimulaatio-oireyhtymän, joka on hoidon yleisin ja samalla vakavin komplikaatio. En nyt millään muista, olenko aiemmin blogissa selittänyt mikä se on, joten selitän sen vielä päällisin puolin ja oman ymmärrykseni mukaan. IVF-hoidon munasolukeräyksessä kypsytetyistä munarakkuloista imetään neulalla munarakkulanestettä, joka sisältää munasolun. Minun 21 kypsästä munarakkulastani vain 9:n sisältä löytyi munasolu. Kaikkien rakkuloiden sisällä ei siis välttämättä ole munasolua. Kun munarakkulat on imetty toimenpiteessä tyhjiin, ne täyttyvät uudelleen nesteellä. Normaaliolosuhteissa munarakkulat kuitenkin vähitellen palautuvat normaaliksi itsestään. Hyperstimulaatio-oireyhtymässä eli lyhyemmin OHSS:ssä munarakkulat jatkavat kasvuaan, koska elimistö jatkaa itsestään hormonin tuottamista vaikka lääkettä ei enää pistettäisi. Vaarallisen hyperistä tekee se, että pahimmillaan neste voi vuotaa vatsaonteloon ja levitä sisäelinten ympärille tai jopa keuhkoihin. Silloin se joudutaan imemään pois neulalla. OHSS voi aiheuttaa myös veritulppia tai munuaisten vajaatoimintaa.
OHSS:n yleisimmät oireet ovat pahoinvointi, vatsan turvotus ja kipu. Joskus voi olla myös oksentelua, hengenahdistusta ja huimausta. Minulla vatsan turvotus oli ehtinyt laskea jo punktion jälkeen kunnes vajaa kaksi viikkoa myöhemmin se alkoi taas kasvaa. Minua myös oksetti ja huimasi aina välillä, erityisesti fyysisen rasituksen yhteydessä. Koska voin pahoin, mikään ruoka ei maistunut kunnolla. Söin todella paljon kirsikkatomaatteja ja suolakurkkua sekä kevyitä ruokia kuten salaattia. Maanantain ja sunnuntain välisenä yönä kaksi viikkoa punktion jälkeen heräsin vihlovaan kipuun palleassa. Minun oli pakko nousta seisomaan ja haukkoa henkeä, koska kipu tuntui vain pahenevan kun käänsin kylkeä. Otin vahvan särkylääkkeen, joita olin saanut lääkäristä punktion jälkeen ja hetken kuluttua kipu hellitti. Maanantaina olin töissä todella heikkokuntoinen. Tein fyysisempää työtä, minkä seurauksena oli pakko istua alas kun alkoi pyörryttämään liikaa. Tiistaina yöllä sama vihlonta toistui ja aamulla töissä olo oli niin paha, että totesin että oli lähdettävä päivystykseen.
Päivystyksessä saimme odotella useamman tunnin ennen kuin pääsimme tutkimuksiin. Tutkimukset alkoivat laajalla verikokeella, joka johtikin siihen että olin lähellä pyörtyä. Sanoin hoitajalle, että minulla tulee helposti huono olo ja jännitän kovasti verikokeita. Omasta mielestäni hieman oudosti verikoe otettiin naistenklinikan käytävällä jakkaralla istuen ja sairaanhoitaja suhtautui varoitukseeni hieman liian kevyesti. Koska verta jouduttiin ottamaan paljon, olo huononi koko ajan mitä pidempään jouduin istumaan. Lopulta kun toimenpide oli ohi, olin valkoinen kuin lakana enkä pysynyt enää itse pystyssä. Paikalle hälytettiin hoitajia ja minut nostettiin paareille ja työnnettiin huoneeseen, jossa oli useita sänkyjä verhot ympärillä. Samu tuli vierelleni hetken päästä ja sain mehua ja evästä, jotta verensokerini saatiin takaisin nousuun. Makoilin siinä taas noin tunnin verran kunnes tuli meidän vuoromme mennä lääkärin vastaanotolle.
Lääkäri kyseli ensin muutaman peruskysymyksen voinnistani ja sitten oli aika ultrata. Ensin lääkäri katseli monitoria ja sitten pyysi hoitajaa kutsumaan erikoislääkärin paikalle. Olimme hieman huolissamme, koska meille ei ollut kerrottu vielä mitään. Erikoislääkäri tuli paikalle ja tarkasteli tilannetta ultraäänellä. Hän totesi ääneen, että kyllä siellä vatsaontelossa on pieni tasku nestettä. En ollut yllättynyt, koska kipu oli ollut niin voimakasta öisin. Oli myös mahdollista, että yöllä makoillessani neste oli vuotanut palleaan asti, mutta tila oli helpottunut kun olin noussut seisomaan. Ultraäänitutkimuksen jälkeen saimme vielä istua alas kuuntelemaan verikokeen tuloksista. Hän ilmoitti suoraan että hCG-hormonini oli aavistuksen koholla, mikä tarkoitti sitä, että seuraavalle päivälle merkitty raskaustesti tulisi olemaan positiivinen. Olimme molemmat aivan kuin puulla päähän lyötyjä ja aloin heti vuodattamaan kyyneleitä. Lääkärit vaikuttivat hieman vaivaantuneilta tai ehkä vähän hämmentyneiltä, mikä oli outoa, koska he tiesivät tietojeni perusteella että olimme juuri olleet IVF-hoidoissa, joten oletettavasti tämä olisi meille iso asia. Pyyhin silmiäni samalla kun lääkäri jatkoi selitystään ja kertoi määräävänsä viikon sairauslomaa ja antoi hoito-ohjeita.
Minulla todettiin siis lievä hyperstimulaatio-oireyhtymä, jonka oli laukaissut todella varhainen raskaus ja sen myötä hCG-hormonin tuotanto kehossani. Munasarjat olivat tuplasti suuremmat kuin normaalisti eli läpimitaltaan vajaan 7 cm kokoiset. Lisäksi vatsaontelossa oli noin 10 x 6 cm kokoinen nestetasku. Lääkäri määräsi viikon sairauslomaa, paljon lepoa ja nesteytystä sekä kiellon fyysiseen rasitukseen. Erityisesti kiertävät liikkeet olivat kiellettyjä, sillä munasarjat saattaisivat kierähtää ristiin toistensa ympäri, jolloin ne saisi auki vain leikkauksella. Lähdimme kotiin yhtäaikaa todella onnellisena ja todella hämmentyneenä. Olimme juuri saneet kuulla olevamme raskaana ensimmäistä kertaa koskaan!!
En tehnyt kotitestiä vielä seuraavana päivänä vaan odotimme perjantaihin asti ja kuvasimme reaktiomme testistä videolle. Oli todella epätodellinen hetki nähdä positiivinen tulos tikussa. Olin edelleen hyvin pahoinvoiva, heikko ja turvonnut. En pystynyt juurikaan kävelemään ja kaikesta fyysisestä rasituksesta tuli huimausta. Iltaisin turvotus nousi ihan rintojen alle niin että koko vyötäröni katosi kokonaan ja olin kokonaan yhtä palloa. Soitin työterveyteen saadakseni sairauslomalle jatkoa toisen viikon, koska naistenklinikan lääkäri ei suostunut myöntämään sitä alkaneen raskauden takia. Minun olisi pitänyt käydä päivystyksessä terveyskeskuksessa, jos olisi halunnut saada hoitoa ja lomaa. Onneksi työterveyslääkäri ymmärsi, että oireet olivat samat ja niiden aiheuttaja oli sama, joten sain levätä vielä toisen viikon kotona. Vähitellen hyperstimulaation pahimmat oireet vähenivät, vaikka vatsan turvotus pysyi vielä pitkään.
Tällä hetkellä olen siis edelleen raskaana ja tästä samasta pienestä vahvasta alkiosta on kehittynyt hyvinvoiva, terve sikiö. En voi uskoa tuuriamme ja vielä ajoittain tuntuu, että kohta se viedään meiltä pois. Koko ensimmäisen kolmanneksen ajan läsnä oli todella vahva menettämisen pelko. Vähitellen kun raskausmaha alkaa kasvaa, tilanne muuttuu kuitenkin todellisemmaksi. Näimme vauvamme sykkeen ensimmäisen kerran varhaisultrassa, joka tehtiin Tilkan lapsettomuuspoliklinikalla viisi viikkoa munasolupunktion jälkeen. Lääkärin mukaan kaikki vaikutti hyvältä. Hyperstimulaatio oli silloin edelleen päällä, minkä vuoksi munasarjat olivat jopa kasvaneet edellisestä ja lähentelivät nyt jo 8 senttimetriä! Onneksi vatsassa ei näkynyt enää nestettä.
Näin meidän lapsettomuustarina sai vihdoin toivotun lopputuloksen reilu 3 vuotta tarinan alkamisesta. Olen todella todella pahoillani kaikkien niiden puolesta, jotka ovat edelleen tällä polulla. Olen myös pahoillani niiden puolesta, joille tämä minun uutiseni aiheuttaa syystä tai toisesta ikäviä tuntemuksia. Olette ajatuksissani ja haluan sanoa, että kaikki tunteet ovat sallittuja tässä yhteisössä. Ymmärrän myös, jos osa päättää lopettaa blogini lukemisen, koska tulevaa sisältöä voi olla hankala seurata. Haluan kuitenkin kiittää teitä kaikkia ihania lukijoita tuesta, kauniista sanoista ja jokaisesta kommentista. Lähetän tätä kautta virtuaalisia suukkoja ja haleja ❤
Rakkaudella, Venla
futuremrsw.com 