Hyvää uutta vuotta 2023 kaikille blogin lukijoille! Täällä ollaan tosi helpottuneita, että vuosi 2022 on vihdoin takana. Onko kellään muulla ollut samoja fiiliksiä? Paras puoli kuluneessa vuodessa on ollut se, että on päässyt taas matkustamaan kun koronarajoitukset on poistuneet. Tein viime vuonna yhteensä kolme ulkomaanmatkaa; Lontooseen, Kreikkaan ja Norjaan. Siitä rohkaistuneena me päätettiin suunnitella ja varata meidän häämatka! Vihdoinkin, näin 2,5 vuotta häitä myöhemmin.
Avainsana: matkustaminen
Uusi vuosi 2022
Kuten varmasti olette huomanneet, blogini on taas muuttanut ulkonäköään. Aktiivisemman hääbloggaamisen jälkeen päätin siirtyä huolettomampaan tapaan ylläpitää blogiani, koska en halunnut kuitenkaan kokonaan luopua blogistani. Teille lukijoille muutos on hienovaraisempi, mutta toivon että pidätte myös blogin uudesta ulkomuodosta. Mietin myös hetken aikaa blogin nimen muuttamista, mutta suurimmaksi osaksi sentimentaalisista syistä halusin jättää sen alkuperäiseen muotoonsa. Toivon että blogini tuottaa iloa lukijoilleni myös jatkossa ja että erityisesti häitään suunnittelevat tai muut hääintoilijat saavat jakamistani kokemuksista jonkinlaista apua tai henkistä tukea.
Lontoon Instagram-nähtävyydet
Minulle valokuvaaminen on todella tärkeä harrastus, vaikka en olekaan siinä mikään ammattilainen. Erityisesti ulkomailla innostun etsimään parhaita valokuvauskohteita, joiden tuotoksia jaan Instagramissa. Nykyisin Instagram on monelle tuttu sovellus ja sitä tulee käytettyä usein varsinkin reissussa. Jos suuntanasi on Lontoo, tästä postauksesta on toivottavasti sinulle hyötyä! Luvassa siis Lontoon instagrammattavimmat nähtävyydet.