häät

Viikko häihin

Parin viikon kesäloma alkoi tällä viikolla rennoissa merkeissä. Olen kummallisen hyväntuulinen suhteessa siihen, miten stressaantunut olin kuukausi sitten. Uskon että viime hetken paniikki ehtii vielä iskeä, mutta tällä hetkellä olen tyyni ja kiitollinen kaikesta tästä vapaa-ajasta, jota minulla vihdoinkin on. Olen todellinen bride-chilla.

Kävimme eilen hääpaikallamme Hirvihaaran Kartanolla viimeisessä hääpalaverissa. Minulle jäi siitä hyvä fiilis, sillä kaikki yksityiskohdat on selvillä ja hoidossa. Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu, että meillä on homma todella hyvin hanskassa, kun ajattelee miten vähän aikaa suunnittelulle jäi koronasekoilujen jälkeen. Palaverissa kävimme läpi päivän aikataulua, tavaroiden ja ihmisten paikoitusta ja valitsimme ruokaviinit ja juoman maljannostoon. Joka kerta kartanolle saapuessani minut täyttää mielenrauha, mikä kertoo siitä, miten täydellisen hääpaikan valitsimmekaan. Kartanon alue on niin kaukana kaikesta, että siellä tuntuu olevan ikään kuin omassa rakkauskuplassa.

Tämän viikon ajan olen käynyt kauneushoidoissa, jotka jatkuvat vielä ensi viikon ajan. Maanantaina olin kampaajalla, torstaina kasvohoidossa ja perjantaina laitatin kulmakarvat kuntoon. Ensi viikon maanantaina pääsen koekampaukseen ja -meikkiin, mikä jäi muuten pienestä kiinni, ettei olisi jäänyt toteutumatta. Unohdin nimittäin varata ajan koekampaukseen ja kampaajani Nelli on todella kiireinen nainen. Onneksi hän sai asiat järjesteltyä niin, että pääsen testaamaan häälookkia. Liekö taisi myydä toisen munuaisensa. Joka tapauksessa olen hänelle mielenterveyteni velkaa. Torstaina on sitten aika mennä huollattamaan ripset kuntoon ja laittaa suihkurusketus. Ripsien kanssakin on ollut ongelmia, mutta toivottavasti tällä kertaa salongista poistuessani kaikki on tip top kunnossa. Tiistaille sain vielä viime hetken ajan rakennekynsien laittoon, koska sitäkään en ollut varannut ajoissa. Ihana Silja Kamlai Beautysta lupasi joustaa omissa aikatauluissaan niin, että saa kynteni hääkuntoon.

Tänä viikonloppuna hoidamme kaikki viime hetken shoppailut, kuten Samun häätuoksun ja hampaiden valkaisusetin sekä loput kynttilät juhlatilaan. Olemme myös kovasti koittaneet harjoitella häävalssia, mikä on ollut väsyttävää, mutta palkitsevaa. Harjoittelemallahan sitä vain oppii. Sunnuntain aikatauluun on sovittu askarteluhikipaja kaasoni ja morsiusneitoni Julian kanssa. Pussitamme kirkosta poistuessa heitettävän riisi-laventeli-seoksen ja sotkemme vähän valkoisella maalilla ohjelmanumeroihin liittyviä tarvikkeita. Hikipajan työntekijöille on tietysti tarjolla myös ruokaa. Eihän me mitään hirviöitä kuitenkaan olla. 😉

Tiistaista tulee tärkeä päivä, kun saamme kaikki paperituotteet Havu ja Helmiltä kotiin. Teemme reissun Tampereelle heidän luokseen hakemaan kaikki kerralla. Tervetuloa-kyltti ja pöytäkartta tullaan toteuttamaan peilille, joten meidän piti jo aikaisemmin tässä kuussa käydä viemässä ne heidän luokseen Tampereelle. Kätevästi saman päivän aikana saamme noudettua kaikki häidemme vuokrakoristeet, jotka tulevat Lempäälästä Annen Party&Decolta. Kun meillä on kaikki nämä tuotteet kasassa, pääsen toteuttamaan koekattauksen kotona. Olen edelleen hieman huolissani siitä, että en pääse itse juhlapaikalle tekemään näitä kattauksia pöytiimme, mutta luotan niiden kohtalon ammattilaisten käsiin. Viittaan siis nyt siihen, että kartanolla perjantaina vietettävien häiden vuoksi juhlatilamme koristellaan vasta lauantaina aamulla, enkä itse voi olla siellä paikalla. Itse asiassa kukaan seurueestamme ei pääse sinne.

En tiedä ehdinkö julkaista enempää postauksia blogiin ennen häitä. Olisi mukava ajatella, että voisin kirjoitella tunnelmia vielä muutamaa päivää ennen, mutta on todennäköisempää, että minulla on muita kiireitä. Kerron varmasti jälkikäteen millaiset tunnelmat olivat ennen hääpäivää, joten viimeistään silloin saatte kuulla iskikö morsiammelle viime hetken paniikki. Vaiko sittenkin sulhaselle?

Rakkaudella, Venla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s