häät

1 kuukausi häihin

The Final Countdown. En vieläkään ole sisäistänyt sitä, että tämä on se viimeinen kuukausi. Eihän meillä aika voi riittää mitenkään loppujen asioiden hoitamiseen. Pakko se vain on jotain sählätä ja toivoa, että edes jonkinlaiset häät saadaan aikaan. Onkohan kaikki muutkin morsiamet näin epätoivoisia kun häihin on aikaa enää kuukausi?

häät · kuulumiset

2 kuukautta häihin

Nyt se on vihdoin täällä. Meidän hääkesä 2020. Joka toinen päivä pysähdyn hetkeksi tajuamaan, että ne häät on ihan oikeasti aivan nurkan takana. Tunne on yhtä aikaa jännittynyt, riemastunut ja ahdistunut. Vaikka olemmekin hääsuunnittelun kanssa hyvässä vauhdissa, stressaan pieniä asioita ja tietysti sitä, miten korona tulee vaikuttamaan tähän kaikkeen. Haluaisin vain niin kovasti, että kaikki sujuu hyvin ja pääsemme onnellisena juhlistamaan avioliittoamme kaikkien rakkaiden kanssa. Välillä osaan olla todella luottavainen ja itsevarma, mutta välillä ahdistus kerääntyy rintaan niin, että on vaikea hengittää. Mutta nyt siis kesäkuun tehtävälistan kimppuun.

häät · kuulumiset

3 kuukautta häihin

Tänään on minun ja Samun seurustelun 5-vuotispäivä! Uskomatonta miten aika onkin kulunut niin nopeasti! Toisaalta tuntuu, että vasta tavattiin ja toisaalta taas tuntuu niin kuin oltaisiin oltu yhdessä aina. Ihanaa, että seuraava askel tässä suhteessa on päästä sanomaan "tahdon" tasan 3 kuukauden päästä. Olen 100% varma, että tämän miehen kanssa tahdon mennä naimisiin ja perustaa perheen. Kaiken tämän koronaviruksenkin keskellä olemme onnekkaita, että meillä on toisemme.