häät · kuulumiset

3 kuukautta häihin

Tänään on minun ja Samun seurustelun 5-vuotispäivä! Uskomatonta miten aika onkin kulunut niin nopeasti! Toisaalta tuntuu, että vasta tavattiin ja toisaalta taas tuntuu niin kuin oltaisiin oltu yhdessä aina. Ihanaa, että seuraava askel tässä suhteessa on päästä sanomaan ”tahdon” tasan 3 kuukauden päästä. Olen 100% varma, että tämän miehen kanssa tahdon mennä naimisiin ja perustaa perheen. Kaiken tämän koronaviruksenkin keskellä olemme onnekkaita, että meillä on toisemme.

Vaikka olin ennustanut, että huhtikuussa tuskin saisimme mitään aikaiseksi, en olisi voinut olla enemmän väärässä. Meillä asiat lähtivätkin etenemään kovaa vauhtia ja hääinnostus on palannut. Uskon nyt todella vahvasti, että saamme pidettyä hääjuhlamme suunniteltuna päivänä ja kaikki tulee menemään juuri niin kuin pitääkin. On ihan erilainen olo nyt, kun toivoa taas riittää. Häitä tullaan siis siirtämään vain jos lähempänä ajankohtana ilmoitetaan, että elokuussa ei saa järjestää suuria juhlia.

Nyt kun niin moni asia on edennyt, on helpompi nähdä visuaalisen ilmeen toteutuvan ja kaiken nivoutuvan yhteen. Milla ja Sini Havu ja Helmi:stä pääsivät huhtikuun alussa taas työstämään kutsujamme ja ne saadaan varmasti postiin toukokuun alkupuolella. Kutsuista tulee aivan upeat! Olen nähnyt vasta luonnoksen, mutta en olisi osannut edes haaveilla, että niistä tulisi niin kauniit! En malta odottaa, että pääsen esittelemään niitä täällä blogissa! Olemme vihdoin tehneet myös lähes lopullisen päätöksen morsiusneitojen mekoista kuukausien metsästyksen jälkeen. Esittelen nekin teille kunhan mekot on tilattu ja päätös on lyöty lukkoon.

Hääkenkien metsästys on hyvin käynnissä ja myöskin siitä kirjoitan teille oman postauksen pian. Hyviä kenkävaihtoehtoja on alkanut ilmaantumaan verkkokauppoihin nyt, kun on päästy lähemmäs hääsesonkia. Muiden asusteiden kanssa en ole vielä kiirehtinyt, mutta niitäkin voisi jo harkita. Ihanin ja tärkein eli vihkisormus, on kuitenkin valittu. Kävimme uudestaan katsomassa mittatilaussormuksiamme Malmin Korupajalla huhtikuussa, kun Samunkin sormus oli saapunut. Totesin heti, että viikkojen murehdinta oli ollut turhaa. Alunperin tilaamani sormus oli täydellinen ja halusin vain sen enkä mitään muuta. Samukin oli todella tyytyväinen sormukseensa, joten ostimme ne heti mukaamme.

Kävin sarjahoidon viimeisessä kasvohoidossa torstaina 23.4. ja olen todella tyytyväinen kasvojeni ihossa tapahtuneeseen muutokseen. Sovimme yhdessä kosmetologin kanssa, että jatkamme hoitoa vielä yhdellä Dermapen-mikroneulauksella. Se auttaa paremmin nuoruuden aknearpien hoitoon ja hoitaa ihoa syvemmältä. Mikroneulauksen tulokset näkyvät vasta useamman viikon jälkeen hoidosta. Kunhan saan kasvohoito-sarjani kokonaan loppuun, raportoin teille tulokset.

Tässä kuussa tehtävää ei ole paljon, koska tärkeimmät on hoidettu ja suurin osa tehtävistä painottuu vielä lähemmäs häitä. Hääyötä edeltävä hotelli olisi kuitenkin ihan pakko varata tässä kuussa. Tämä tehtävä on vain käynyt koronaviruksen myötä vielä hankalammaksi, koska kaikki hotellit eivät ole auki eikä varauksia voi tehdä. Olen saanut jo tarjouksen yhdestä hotellista, josta kyselin tarjousta paljon aikaisemmin. Jatkan siis tämän tehtävän parissa mahdollisuuksien mukaan niin pitkälle kuin pystyn.

Seuraavaksi voisin hoitaa edellämainittua asusteiden hankintaa. Tiedän että tämäkin on ollut tehtävälistalla pitkään, mutta paljon on riippunut sormuksesta, mekosta ja kengistä. Nyt kun ne saadaan hoidettua, voin siirtyä hunnun ja muiden korujen hankintaan. Minulla on jo mielessäni minkälaiset korvakorut haluaisin, mutta niitä ei ole ihan helppo kuitenkaan löytää. Korvakorujen pitäisi olla mielellään laadukkaat ja suomalaiset sekä sopia sormuksen tyyliin. Hankin jo Etsystä ihan vain kuvia varten sormukselle samettirasian, jossa sitä voi myös jatkossa säilyttää. Tässä kuussa käyn taas Heidi Tuiskun luona mekkohommissa, mutta en aio kiirehtiä huntua liikaa. Senhän voi hommata vaikka ihan viime tipassa.

Olen odotellut kutsua hääkakun maistelutilaisuuteen, mutta toistaiseksi sitäkin on tietysti jouduttu siirtämään. Viime vuoden maistelutilaisuus järjestettiin huhtikuun alkupuolella, joten jos konditorialta ei tule pian viestiä, otan heihin itse yhteyttä. Samoin haluaisin alkaa suunnittelemaan häiden kukka-asetelmia, sillä en uskalla valita häätuoksuani ennen kuin kukat on päätetty. Tuoksujen kanssa pitää olla huolellinen, jotta ne sopivat yhteen ja mukavasti täydentävät toisiaan. Olen suunnitellut tilaan vielä tuoksukynttilöitäkin, joten haluaisin asiaan ennemmin ammattilaisen mielipiteen ennen kuin lähden itse tekemään päätöksiä niiden suhteen.

Nyt olisi hyvä aika pitää taas palaveri hääseurueen kanssa. Tällä kertaa pidämme sen luonnollisesti etänä, mutta olisi hyvä saada kaikki kartalle asioista. Se olisi meillekin hyvä, koska saisimme mahdollisuuden kasata ajatuksiamme häistä ja jakaa niitä muille. Koska meillä ei ole minkäänlaista aikaisempaa kokemusta häiden suunnittelusta, unohdan varmasti joitakin asioita, mitkä tässä kuussa voisi/pitäisi vielä hoitaa. Niitä tulee mahdollisesti eteen vähitellen pitkin kuukautta niin kuin kävi huhtikuussakin. Ja se on ihan okei.

Hauskaa vappua kaikille!

Rakkaudella, Venla

Jätä kommentti