muut

Uudet blogisivut

Tervetuloa uudistuneeseen blogiini! Tuttu nimi ja tuttu osoite, mutta uusi ilme! Blogini ulkoasu on erilainen ja tutut sivut löytyvät nyt eri paikasta. Uusia sivujakin on ilmaantunut, joten saattaa mennä hetki että te (ja minä!) opitte navigoimaan sivullani. Navigoinnin helpottamiseksi esittelen teille lyhyesti uutta sivustoani sekä kerron syitä, miksi päätin päivittää blogini.

häät

Miltä tuntuu, kun rahat ei riitä?

Kävimme vastikään Samun kanssa hääbudjettiamme läpi jo neljännen kerran alusta loppuun saakka säätäen jokaista yksittäistä menoerää ja pohtien mistä voisimme leikata. Ja aina lopputulema on ollut vielä pahempi kuin edellisellä kerralla. Vaikka jokaisella kerralla koitamme säätää budjettia pienemmäksi, se kasvaakin huomattavasti. Tällä kertaa saimme kuitenkin leikattua budjetista suurehkon osuuden raa'asti vain luopumalla meille tärkeistä asioista.