Poikamme sai nimen kastejuhlassa 3. toukokuuta Villa Vallmogårdissa Kauniaisissa. Hänet kastoi Tapiolan seurakunnan pappi Laura Hytti ja hän sai kasteessa kaksi kummia. Vieraita oli noin 30 ja joukko koostui perheestä ja lähimmistä ystävistä. Päivä oli kauniin keväinen ja aurinkoinen ja oli ihanaa viettää sitä läheisten kanssa juhlistamassa meidän esikoisen syntymää ja kastetta.
Avainsana: vauva
Synnytyskertomus
Raskaus kesti viikoille 41+3 saakka ja käynnistyi spontaanisti keskellä yötä. Synnytys sujui hyvin ja pitkälti odotusten mukaisesti. Saimme terveen poikavauvan 20.2.2025 klo 1:57 Espoon sairaalassa (Jorvi). Kerron tässä postauksessa miten synnytys eteni vaihe vaiheelta. HUOM! Sisältövaroitus: Kertomus on melko yksityiskohtainen ja sisältää kaunistelematonta puhetta neuloista, eritteistä ja naisen anatomiasta. Jos nämä tekevät olosi epämukavaksi, suosittelen skippaamaan.
Kolmas raskauskolmannes
Meidän vauva saapui maailmaan jo kuukausi sitten ja nyt jo tuntuu että raskaudesta on kulunut ikuisuus. Hassua miten aika menee vastasyntyneen kanssa yhtä aikaa todella hitaasti ja toisaalta ihan mielettömän nopeasti. Olen suunnitellut jakavani blogissa myös oman synnytyskertomukseni, koska olen itsekin tykännyt lukea muiden kokemuksia raskausaikana. Mennään tämän postauksen kanssa kuitenkin vielä vähän matkaa ajassa taaksepäin ja kerrataan tunnelmia ja oireita viimeiseltä raskauskolmannekselta.
