Viime viikolla mietin, kannattaako tätä postausta kirjoittaa ollenkaan. Meillä ei ole juurikaan mitään tapahtunut hääsuunnittelurintamalla ja kaikki on laitettu jäihin k-viruksen vuoksi. Ajattelin kuitenkin, että olisi hyvä vielä purkaa vähän ajatuksia häihin liittyen ihan itseäni varten, jotta saisin hieman selvyyttä omaan oloon. Joka viikko tämä tilanne kehittyy eteenpäin ja saamme lisää tietoa. Nyt ei auta muu kuin elää päivä kerrallaan.
Kategoria: häät
Kaikki häiden suunnitteluun liittyvä
Medik8-happohoito kosmetologilla
Kävin kolme viikkoa sitten kasvojen happohoidossa häitämme varten. Useamman kuukauden ajan kasvojeni ihoa seuratessa ja hoitaessa en ollut saanut sen kummempia tuloksia. Niimpä päätin ryhtyä suurempiin toimenpiteisiin kasvojen saamiseksi täydelliseen kuntoon ja varasin ajan erikoiskasvohoidon konsultaatioon Kampissa sijaitsevaan Blue Lagooniin. Siellä kosmetologi suositteli minulle happohoitoa, joka korjaa ihon pieniä virheitä. Niimpä varasin ajan hoitoon ja nyt kerron teille miten siinä kävi.
5 kuukautta häihin
Paljon on saatu jo aikaiseksi, mutta paljon on vielä tehtävää. Välillä on hankalaa pysyä kärryillä siitä, mitkä hoidettavat asiat ovat kiireellisimpiä, kun koko ajan pelkää unohtavansa jotain. Listoista ja plannereista ei ole nyt apua vaan on pakko ajatella puhtaasti maalaisjärjellä soveltaen listoja juuri meidän häidemme aikajanaan sopivaksi. Onneksi tämä kirjoittaminen helpottaa hieman.
