Meidän IVF-hoito toteutettiin toukokuussa ja julkaisin ensimmäisen osan siitä tarinasta kesäkuun alussa. Tarina saa tässä postauksessa toisen osan, jossa kerron hoidon tuloksista ja hoidosta aiheutuneista komplikaatioista. Samalla tämä on ainakin toistaiseksi blogini lapsettomuus-sarjan viimeinen osa.
Kategoria: lapsettomuus
Lapsettomuus osa 5
Meidän lapsettomuustarinamme sai jatkoa tänä keväänä, kun saimme kutsun IVF-hoitoihin. Lopulta jonotusajan ennuste 5-6kk oli aika osuva ellei jopa lyhyempi. Olin varautunut siihen, että emme ehkä ehtisi toteuttaa hoitoa ennen lapsettomuusklinikan kesäsulkua, joka alkaa juhannuksesta. Saimme kuitenkin kutsun IVF-hoidon suunnittelukäynnille 3,5 kuukautta sen jälkeen kun olin ilmoittanut negatiivisen raskaustestin tuloksen klinikalle viimeisen ovulaatioinduktiohoitomme jälkeen. Siitä 1,5 kuukautta myöhemmin pääsimme aloittamaan meidän IVF-polkumme. Tässä postauksessa kerron omat kokemukseni siitä.
Lapsettomuus osa 4
Lapsettomuudesta puhutaan yhtenä elämän isoimmista kriiseistä. Kuten elämässä yleensäkin, joskus mennään ylämäkeä ja lapsettomuus ei tunnu niin isolta kriisiltä, mutta joskus taas alamäessä se tuntuu. Viime vuoden lopulla tuntui, että olin usein kriisissä lapsettomuushoitojen kanssa ja se söi todella paljon omia voimavaroja. Varautukaa siis ahdistuneeseen ja minun osaltani puhdistavaan vuodatukseen, jota voi olla raskas lukea.
