Koronavirus ahdistaa

Tänään saan viettää ensimmäistä vapaapäivää töistä yli viikkoon. Lähdimme Pepen kanssa pitkälle kävelylle kauniiseen auringonpaisteeseen vieressämme sijaitsevaan Keskuspuistoon. Tuntui, että sain hengittää kunnolla, levätä vain omien ajatusteni kanssa ja nauttia hetkellisestä onnentunteesta. Viime aikoina olen ollut paljon töissä ja kaikki vapaa-aika on kulunut kaikenlaisten asioiden hoitamisessa. Tämänhetkinen tilanne myös ahdistaa minua suunnattomasti, joten en ole kirjoittanut blogiin mitään. Olin suunnitellut postaavani maaliskuussa useampiakin tekstejä, mutta inspiraation, jaksamisen ja ajan puute ovat vaikuttaneet niin, että tekstit ovat jääneet luonnoksiksi. Tämän hetken globaalistikin kuumin aihe on tietysti koronavirus ja sekin on pyörinyt päässä jatkuvasti.

Vaikka monet muut ovat joutuneet karanteeniin tai tekevät muuten vain töitä kotoa käsin, me käymme edelleen normaalisti töissä. Itselläni on jopa ollut pidempiä työpäiviä, vaikka asiakkaita ei ole näkynyt. Ehkä olen liian ylimielinen, mutta voin rehellisesti sanoa, että en pelkää koronavirusta. Olen kuitenkin huomannut, että tämä nykyinen tilanne on aiheuttanut suurta ahdistusta. Työssäkäynti on pahentanut oloa, sillä on aavemaista seisoskella siellä tyhjillä käytävillä monta tuntia päivässä, päivä toisensa jälkeen ilman ristinsielua. Jostain syystä autiot käytävät ja kadut sekä ahdistuneet keskustelut työkavereiden kanssa tuntuvat pahemmalta kuin kotona oleminen. Varsinkin eilen, kun oli pitkän työputkeni viimeinen päivä, huomasin masennuksen hiipivän mieleeni. En ota masennusta kevyesti, sillä tunnistan sen merkit itsessäni selvästi. Välillä huomasin jopa ajattelevani, että mitä järkeä tässä elämisessä enää on ja mieli teki vajota lattialle itkemään.

En halua kuulostaa liian dramaattiselta, mutta tämä kotonapysyminen on todella vaikeaa erityisesti ihmisille, joilla on taipumusta masennukseen. Meillä arki on onneksi pysynyt vielä suhteellisen normaalina, mutta monet ovat olleet kotioloissa jo 1,5 viikkoa putkeen poistumatta muualle kuin ruokakauppaan. Masennusta sairastavien suositellaan yleensä pyrkivän liikkumaan seurassa ja pysymään aktiivisena, jotta arkisten tapojen kautta pääsisi pois omista ajatuksista. Siksi tämä tilanne on vaarallinen niille, jotka tarvitsevat sosiaalista kanssakäymistä ja rutiinien tunnetta. Itse olisin tietysti mielummin kotona kuin töissä juuri äsken selittämästäni syystä, mutta jostain on tienattava rahaakin.

Onneksi terveille on vielä sallittua ja jopa suositeltavaa ulkona liikkuminen. Itsellenikin se teki todella hyvää, koska metsän keskellä tunsin itseni vapaammaksi ja hetkeksi unohdin ahdistukseni. Lisäksi asun maailman ihanimman miehen kanssa, joka oli minulle lohtuna eilen heti kun pääsimme molemmat töistä kotiin. En tiedä miten pärjäisin ilman häntä. On tärkeää saada puhua masennuksesta tai edes sen pienimmistä oireista jollekin, joka kuuntelee ja välittää. Haluan ilmoittaa olevani tukena myös kaikille muille, joilla on ollut ahdistuneita ajatuksia. Olen vain tekstiviestin tai puhelinsoiton päässä.

Ymmärrän tottakai, miksi nämä poikkeuskäytännöt ovat tarpeen. Tiedän olevani monen mielestä itsekäs tai lapsellinen, vaikka maailmassa on monia virukseen sairastuneita, joilla asiat ovat pahemmin. Enemmän kuin mitään, haluaisin ottaa tämän viruksen pois maailmasta, että asiat voisivat palautua takaisin normaaliin. Sen myönnän, että alussa olin hyvin skeptinen ja naiivi koko viruksen suhteen. Olin vastuuton ja ajattelin vain sitä, että haluan viruksen leviävän mahdollisimman nopeasti, jotta se olisi myös ohi mahdollisimman nopeasti. Vaikka en ole ollut peloissani koronan takia, olen silti kunnioittanut annettuja ohjeita käsihygieniasta ja pysynyt kotona aina kun en ole töissä tai kaupassa jo ihan alusta saakka.

Olen ollut hieman huolissani myös molemmista siskoistani, jotka ovat olleet kipeinä. Kummallakaan ei ole ollut koronavirusta, mutta silti kaikki pienet oireetkin aiheuttavat huolta. Onneksi molemmat ovat parantumaan päin. Erityisesti mieltäni on painanut nuorempi siskoni, joka on ollut jumissa Islannissa opiskelijavaihdon vuoksi. Eilen saimme kuitenkin kuulla ihania uutisia, että hän pääsee sunnuntaina pois sieltä takaisin tänne Suomeen. Hän tulee meille viettämään kahden viikon karanteeniaan, johon suhtaudun helpottuneen positiivisesti. Tietysti heti jos saamme jotain oireita, jäämme itsekin neljän seinän sisälle.

On ollut kauhean surullista seurata hääbloggaajia/-instabloggaajia, joista suurin osa pohtii tänä vuonna vietettävien häidensä siirtämistä. Ensi kesälle olemme itsekin saaneet jo neljä hääkutsua ja toivon hartaasti, että tämä nykyinen tilanne ei vaikeuta näiden häiden järjestämiseen. Vaikka olenkin edelleen melko varma että tilanne on ohi meidän häihimme mennessä, huomaan välillä miettiväni ahdistuneena muita vaihtoehtoja hääpäivälle. Tunnen syvää myötätuntoa niitä pareja kohtaan, jotka joutuvat viivästyttämään häitään. Olen myös huolissani pienten suomalaisten yritysten puolesta, joihin tämä pandemia on vaikuttanut raskaiten.

Koronavirus on vaikuttanut meidänkin hääsuunnitteluumme niin, että viime viikonlopun juhlapaikan järjestämä maistelutilaisuus oli peruttu. Jotenkin osasin jo aavistellakin sitä etukäteen, mutta se oli silti suuri pettymys kun sain kuulla siitä. Meillä on suunnitelmissa liittää menu kutsuihin mukaan, joten menun suunnittelulla alkaa olla jo kiire. Niimpä sovimme oman suunnittelutapaamisemme Hirvihaaran kartanon kanssa viime tiistaille. Nyt olemme saaneet alustavan ehdotuksen häiden menusta ja pääsemme rakentamaan meidän makuumme sopivaa juhlamenuta. Kutsujen lähettäminen kuitenkin viivästyy myös, koska ihanat Havu ja Helmi:n Milla ja Sini ovat estyneet työskentelemästä studiollaan. Loppujen lopuksi se ei haittaa kauheasti, sillä olisimme koronan takia muutenkin lykänneet kutsujen lähettämisen aikataulua.

Kuuluu arkeen onneksi jotain muutakin kuin koronaa. Viikko sitten kävin taas happohoidossa Blue Lagoonissa. Tällä kertaa hoito oli kivuliaampi ja jälkioireetkin voimakkaampia. Kosmetologi kertoi, että se johtui todennäköisesti siitä, että kasvojen iho oli palautunut edellisestä kerrasta melko hitaasti. Nyt sitten pidän hieman pidemmän välin hoitojen välillä ihan varmuuden vuoksi. Tänään iho alkaa olla palautunut normaaliksi ja hilseilee enää hieman huulten ympäriltä ja leuasta. Koko edellisen viikon näytin aika karsealta, kun iho oli välillä melkein kuin kuivan aavikon näköinen kun siihen päälle laittoi meikkiä. Sen pinta näytti suomuiselta ja halkeilevalta läheltä katsottuna. Onneksi sitä ei kovin kaukaa erottanut. Huomasin, että tämän hoidon jälkeen ihohuokoseni ovat huomattavasti pienemmät ja ihon sävy on tasaisempi. Hoidon tulokset alkavat siis näkyä!

Pysykää ihmiset terveinä ja turvallisesti ohjeiden mukaan kotona! Toivotaan että tämä tilanne helpottaisi mahdollisimman pian. Tsemppiä!

Rakkaudella, Venla