häät

Polttarit

Vietin ihania polttareitani maailman ihanimmassa seurassa kolme viikkoa ennen häitämme. Jo useampaa viikkoa aikaisemmin olin luullut jo tosissani, että en saisi polttareita laisinkaan, sillä kenelläkään ei olisi ollut enää aikaa järjestää niitä ennen häitä. Lisäksi tiesin olevani töissä tai varattu joka viikonloppu, joten ajattelin polttareiden olevan mahdottomat järjestää. Mutkien kautta minulle kuitenkin paljastui noin 1,5 viikkoa etukäteen, että polttarit oli suunniteltu tietylle viikonlopulle ja olisinkin silloin vapaalla töistä. Niimpä jäin odottamaan jännittyneenä tulevaa.

Perjantai

Perjantai-iltana pääsin työvuorosta klo 19 ja suuntasin kohti kotia. Samu oli haettu juuri aiemmin iltapäivällä kotoa omiin polttareihinsa, mikä paljastui hänelle vasta kun määränpäässä alkoi näkyä tuttuja ihmisiä. Minä tietysti olin ollut tietoinen Samun polttareista jo useamman viikon ajan. Menin siis töiden jälkeen kotiin, missä vastassa odotti vain innokas pieni koiramme Pepe. Hetken levähdettyäni lähdin koiran kanssa lenkille ja palattuamme lenkiltä kerrostalomme ala-aulassa odottikin kaasoni ja siskoni Noora. En ollut tiennyt oliko polttareideni määrä alkaa perjantaina vai lauantaina, joten olin odotellut koko illan hieman varuillani. Olin ehtinyt jo uskotella itselleni, että minua tultaisiin hakemaan vasta seuraavana aamuna, joten olin lopulta kuitenkin yllättynyt, kun Noora oli vastassa lenkin jälkeen noin klo 21.

Sain tehtäväkseni pakata tavarat kassiin etukäteen suunnitellun listan mukaan, jota Noora luetteli minulle puhelimestaan. Ensin en kiirehtinyt turhaan, koska hän sanoi että meillä on hyvin aikaa. Hetken päästä Noora kuitenkin kannusti minua kiirehtimään ja antoi aikarajan, minkä sisään minun oli saatava suoritettua pakkaaminen loppuun. Mukaan lähti mm. kuntoiluun sopivat vaatteet, uima-asu, vaalea alaosa, juhlava asu ja vaihtovaatteet. Pakkasin myös kassillisen pesuaineita ja meikkejä sekä muutamat kengät eri tarkoituksiin ja koruja.

Lopulta suuntasimme koiran ja kassien kanssa ovesta ulos noin klo 22 jälkeen. Meitä odotti ulkona kyyti, joka vei meidät Nooran ja hänen kumppaninsa luokse Ala-Tikkurilaan. Siellä sain ottaa rennosti ja istuutua heti sohvalle valitsemaan Netflixistä jotain katsottavaa (tietysti hääaiheista). Minulle tarjoiltiin lettuja ja muita herkkuja sohvalle. Noin tuntia saapumisemme jälkeen Noora sanoi, että nyt täytyy lähteä. Laitoin siis kengät jalkaan ja suuntasimme taas autolle. Osoittautui, että haimme kyytiin toisen siskoni Milkan Tikkurilan juna-asemalta ja palasimme takaisin kämpille.

Perjantai-ilta sujui mukavasti katsellessamme Sinkkuelämää 2 -elokuvaa. Samalla teimme jalka- ja kasvohoitoja ja höpöttelimme kuulumisia. Nukkumaan menimme noin klo 2.

Lauantai

Aloitimme päivän suht aikaisin noin viiden tunnin yöunilla. Ehdin itse juuri sopivasti meikata ja pukeutua, kun lähdön aika tulikin jo. Sen perusteella, miten vähän siskoni tarjoili aamupalaa, oletin että ruokaa oli luvassa. Ehdin nimittäin ennen lähtöä syödä vain yhden mansikan. Otimme mukaan kaikki matkatavaramme ja suuntasimme matkamme puolijuoksua bussipysäkille kaatosateessa vain huomataksemme, että bussi oli juuri ehtinyt mennä ohi. Tyydyimme seuraavaan vaihtoehtoon, joka oli lähijuna. Pysäkille oli hieman enemmän kävelymatkaa ja meillä oli paljon kantamuksia mukanamme. Kun laituri oli jo näkyvissä näimme junan saapuvan. Emme ihan ehtineet portaita ylös asti kun junakin taas lähti aivan nokkamme edestä. Jäimme odottamaan seuraavaa junaa. Myöhästyminen tapahtui vielä kolmannen kerran, kun rautatieasemalla metro lähti juuri, kun pääsimme laiturille.

Kun jäimme pois Sörnäisissä, arvasinkin että olimme matkalla ystäväni Annin luokse. Sitä en kuitenkaan tiennyt, että kaikki muut polttariseurueen jäsenet olivat siellä odottamassa ja että he olivat valmistelleet meille upean aamupalan/brunssin yläkertaan kerrostalon kerhohuoneeseen. Otimme tietysti paljon kuvia ja pääsin pelaamaan muutamia hääaiheisia pelejä. Parhainta oli se, että mukana oli kaikki ystäväni, jotka olivat matkustaneet kaukaa tullakseen juhlistamaan polttareitani. Tytöt olivat myös ihanasti itse järjestäneet kaikkea hauskaa esim. ”What did the groom say?” -tietovisan, jossa minun piti arvailla mitä Samu oli etukäteen vastannut samoihin minulta kysyttäviin kysymyksiin.

Iltapäivällä lähdimme kaikki tavaroinemme matkaan Kalliosta ja hyppäsimme ratikkaan. Minulla ei ollut hajuakaan määränpäästä, joten yritin innokkaana seurata tilannetta. Matkustimme raitiovaunulla lähes sen päätepysäkille asti, kunnes jäimme pois hotelli Clarionin edustalla. Siitä arvasin jo päämäärämme. Osa tytöistä meni kirjaamaan meidät sisään ja me jäimme aulaan odottelemaan. Clarionin huoneet olivat aivan upeita! Jakauduimme kolmeen kolmen hengen huoneeseen, joissa oli parisänky, lisävuode ja kylpyhuone kylpyammeella.

Hotellilta lähdimme ensiksi mysteerikohteeseen. Olin saanut ohjeet pukeutua urheilullisempiin vaatteisiin, joten tiesin että luvassa olisi jonkinlaista kuntoilua. Ohjelmanumero paljastui burleski-tanssitunniksi! Meillä oli todella hauskaa, kun vetäjä opetti meille ensin liikkeitä ja sitten saimme harjoitella ja vetää kokonaisen ohjelmanumeron. Opettaja kehui meitä todella hienosta heittäytymisestä ja meillä olikin tosi hauskaa kun saimme esiintyä kahdessa ryhmässä toisillemme. Tanssin jälkeen palasimme takaisin hotellille.

Seuraavaksi aikataulussa oli vuoro pukeutua juhlavasti illan menoja varten. Olin aikaisemmin aamulla saanut käteeni menun, josta minun oli pitänyt valita toivomani alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Olimme siis matkalla jonnekin syömään. Ilokseni määränpääksi osoittautui ravintola Kappeli Esplanadin puistossa. Olin pitkään halunnut käydä siellä, mutta en ollut saanut vielä aikaiseksi. Nautimme siellä upean illallisen ja meitä palveli aivan varmasti maailman paras tarjoilija Veera. Sain ystäviltäni polttarilahjaksi kauniin hopeasormuksen, jonka he olivat osanneet valita todella hyvin.

Loppuillaksi yritimme vielä tanssimaan Holiday Bar:iin, mutta koronarajoitukset estivät sen, että olisimme mahtuneet enää sisään. Niimpä teimme päätöksen suunnata takaisin hotellille ja katsastaa siellä Clarionin Sky Room. Ehdimme juoda yhdet juomat ennen kuin baari meni kiinni. Päätin illan kylpyammeessa nautiskellen ja sängyssä tyttöjen kanssa höpötellen.

Sunnuntai

Aloitimme aamumme suuntaamalla uima-altaalle, joka sijaitsee hotelli Clarionin katolla. Sieltä oli aivan upeat näköalat ja saimme rauhassa uida hetken. Tottakai paikka on myös niin kuvauksellinen, että käytimme oman aikamme valokuvienkin ottamiseen. Aamupalalle lähdimme uinnin jälkeen kun kaikki olivat ehtineet pukeutua. Aamiaisbuffet oli erinomainen ja valikoima todella runsas, niin että kaikki saivat varmasti mahansa täyteen. Sitten olikin jo aika poistua hotellista ja suunnistaa puistoon nauttimaan erityisen kauniista säästä. Pelasimme hääaiheista sanaselityspeliä, jonka yksi ystävistäni oli itse väsännyt polttareita varten. Iltapäivällä olikin aika jättää hyvästit kaikille ystävilleni, jotka suuntasivat Helsingistä takaisin kotipaikkakunnilleen.

Iso kiitos ihanille ystävilleni, jotka järjestivät minulle hauskan ja rentouttavan viikonlopun!

Rakkaudella, Venla

Jätä kommentti