Pääsin taas maaliskuun puolivälissä fiilistelemään mekkoni valmistumista ja sovittamaan seuraavaa versiota mekostani Heidi Tuiskun luona. Ero aikaisempaan lakanakangas-versioon oli huima ja mekko alkoi jo näyttää omalta. Kuten jokaisessa aikaisemmassakin vaiheessa, kävimme läpi tarvittavia muokkauksia ja pääsimme taas askeleen lähemmäs lopullista häämekkoa.
Avainsana: häämekko
5 kuukautta häihin
Paljon on saatu jo aikaiseksi, mutta paljon on vielä tehtävää. Välillä on hankalaa pysyä kärryillä siitä, mitkä hoidettavat asiat ovat kiireellisimpiä, kun koko ajan pelkää unohtavansa jotain. Listoista ja plannereista ei ole nyt apua vaan on pakko ajatella puhtaasti maalaisjärjellä soveltaen listoja juuri meidän häidemme aikajanaan sopivaksi. Onneksi tämä kirjoittaminen helpottaa hieman.
Häämekon teettäminen osa 1/3
Hääpukuni teettäminen alkoi suunnittelupalaverilla, josta olen kertonut hieman enemmän aikaisemmassa blogipostauksessani täällä. Sen jälkeen kävin tammikuussa mittojenotossa, jonka yhteydessä valitsin lopulliset hääpukuun tulevat kankaat. Nyt helmikuun puolivälissä oli aika nähdä varsinaisen puvun ensimmäinen malli. Jännitin sitä todella paljon etukäteen!