muut

Lapsettomuus osa 1

Tuntuu oudolta kirjoittaa tätä blogitekstiä vihdoin tänne blogiin. Mutta koska huomenna on äitienpäivä ja tunteet ovat pinnassa, päätin että on aika jakaa omia kokemuksiani "äitiydestä". Saimme tiedon, että viime viikolla lähetteemme on hyväksytty naistentautien klinikalle. Kärsimme siis virallisesti tahattomasta lapsettomuudesta. Minusta tuntuu, että itse olen hyväksynyt sen jo kauan sitten kun huomasin, että oma elimistöni ei toimi niinkuin sen pitäisi, jotta voisimme saada lapsia. Silti on jollain tapaa masentavaa ja surullista, kun joku ulkopuolinen toteaa sen ääneen.