raskaus

Synnytyskertomus

Raskaus kesti viikoille 41+3 saakka ja käynnistyi spontaanisti keskellä yötä. Synnytys sujui hyvin ja pitkälti odotusten mukaisesti. Saimme terveen poikavauvan 20.2.2025 klo 1:57 Espoon sairaalassa (Jorvi). Kerron tässä postauksessa miten synnytys eteni vaihe vaiheelta. HUOM! Sisältövaroitus: Kertomus on melko yksityiskohtainen ja sisältää kaunistelematonta puhetta neuloista, eritteistä ja naisen anatomiasta. Jos nämä tekevät olosi epämukavaksi, suosittelen skippaamaan.

raskaus

Toinen raskauskolmannes

Hei kaikki täältä pesänrakennuskaaoksen keskeltä! Nyt ollaan jo muutaman viikon päässä lasketusta ajasta ja äitiyslomaakin on ehtinyt mennä jo reilut kaksi viikkoa. Raskausaika on sujunut kipuja ja satunnaisia epämukavia, mutta onneksi normaaleja raskausoireita lukuunottamatta hienosti. Tällä viikolla saadaan monta pitkään roikkunutta asiaa päätökseen vauvanhuoneen ja -hankintojen osalta, joten vähitellen alkaa tuntua että olemme valmiita vauvan tuloon. Mutta palataan nyt tässä postauksessa vielä toiseen raskauskolmannekseen ja senaikaisiin kuulumisiin.

lapsettomuus

Lapsettomuus osa 3

On kulunut jo kaksi vuotta siitä, kun aloimme yrittämään lasta. On hassua huomata, miten lapsettomuudesta on tullut vähitellen osa minua. En haluaisi sen määrittelevän itseäni, mutta toisaalta huomaan, että sen ansiosta minusta on tullut avoimempi ja itsevarmempi. Pääsin yli yhdestä suurimmista peloistani, piikeistä, ja olen ottanut sen suurena voittona, vaikka se ei varsinaisesti viekään meitä lähemmäs omaa pienokaista. Olen käynyt kuluneen vuoden sisällä niin monta kertaa verikokeessa, että edes kahden käden sormet eivät riitä laskemaan niitä. Ja tässä kohtaa meidän lapsettomuusmatkaamme tiedän, että lisää on vielä tulossa.