Lapsettomuus osa 3

Sisältövaroitus: Puhetta neuloista sekä aiheeseen liittyviä kuvia

On kulunut jo kaksi vuotta siitä, kun aloimme yrittämään lasta. On hassua huomata, miten lapsettomuudesta on tullut vähitellen osa minua. En haluaisi sen määrittelevän itseäni, mutta toisaalta huomaan, että sen ansiosta minusta on tullut avoimempi ja itsevarmempi. Pääsin yli yhdestä suurimmista peloistani, piikeistä, ja olen ottanut sen suurena voittona, vaikka se ei varsinaisesti viekään meitä lähemmäs omaa pienokaista. Olen käynyt kuluneen vuoden sisällä niin monta kertaa verikokeessa, että edes kahden käden sormet eivät riitä laskemaan niitä. Ja tässä kohtaa meidän lapsettomuusmatkaamme tiedän, että lisää on vielä tulossa.

On kulunut tovi edellisestä kerrasta, kun päivitin tänne kuulumisia aiheesta. Silloin olimme vasta menossa munanjohtimien aukiolotutkimukseen, joka kuuluu yleisiin tutkimuksiin ennen kuin siirrytään lääkinnällisiin hoitoihin. Tässä tutkimuksessa kävimme siis syyskuussa 2022 eli yli puoli vuotta sitten. Omasta mielestäni tutkimus oli hyvin kivulias. Sanotaan, että osalla tutkittavista se ei tunnu ollenkaan ja osa tuntee kuukautiskipuun verrattavissa olevaa kipua alavatsalla. Omat kuukautiseni eivät ole koskaan olleet vastaavalla tavalla kivuliaat. Mielestäni se kipu on hyvin erilaista kipua aukiolotutkimukseen verrattuna. Tutkimuksessa munanjohtimiin pumpataan keittosuolaliuosta ja ilmaa samalla kun ultraäänellä seurataan niiden kulkua munanjohtimissa. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää onko munanjohtimissa tukoksia tai kohdun rakenteessa jotain poikkeavaa. Mielestäni kipu oli todella terävää ja vihlovaa ja hankalinta oli pitää jalat levällään vaikka olisi halunnut käpertyä viltin alle sikiöasentoon.

Onneksi tutkimuksessa ei löytynyt mitään poikkeavaa ja lääkäri kertoi, että saisimme vihdoin siirtyä hoitojen aloitukseen seuraavasta kierrosta. Ensimmäinen hoitomuoto meidän ja monen muunkin parin tapauksessa on ovulaatioinduktio. Tässä hoidossa lääkkeen avulla pyritään siis samaan aikaan ovulaatio, jota kehossani ei tapahdu säännöllisesti luonnostaan. Lääke, jota meille määrättiin kokeiltavaksi oli Letrozol. Tätä lääkettä käytetään useimmiten rintasyövän hoidossa, koska se estää estrogeenin muodostumisen elimistössä. Lapsettomuushoidoissa tällä pyritään siihen, että kun muutaman päivän kuluttua lääke lopetetaan, saadaan aikaan estrogeeniryöppy, joka aiheuttaa elimistössä ovulaation. Lääke saattaa aiheuttaa vaihdevuosien kaltaisia oireita, mutta itse en sellaisia kokenut. Söin pillerin päivässä 5 päivän ajan ja sen jälkeen kävimme klinikalla ultraäänitutkimuksessa.

Ultraäänitutkimuksessa huomattiin, että lääkkeen käytön seurauksena munasarjoissani oli kypsymässä yksi hyvänkokoinen munarakkula. Tutkimuksessa havaittiin kuitenkin myös lääkeestä johtuva ongelma. Munarakkulan tehtävä on kasvaessaan tuottaa estrogeenia, jotta kohdun limakalvo paksuuntuu ja valmistautuu vastaanottamaan hedelmöittyneen munasolun. Koska Letrozol kuitenkin kierron alkuvaiheessa estää estrogeenin tuotannon, minun limakalvoni oli liian ohut, jotta munasolu voisi kiinnittyä. Lääkäri kuitenkin sanoi, että tämä olisi voinut olla sattumaa ja suositteli että toistamme hoidon seuraavassa kierrossa marraskuussa. Noh, marraskuussa lopputulos oli sama. Tällä kertaa limakalvo oli entistä ohuempi ja lääkäri ei uskonut, että raskaus voisi onnistua. Saimme tietysti molemmista kierroista samat ohjeet yrittää siitä huolimatta. Ovulaatioinduktion seurantaan kuuluu oleellisesti myös verikokeissa käynti, kuten aiemmin kerroin. Ne vahvistivat sen, mitä olin itsekin huomannut ensimmäisessä hoitokierrossa lokakuussa: Olin ensimmäistä kertaa ikinä saanut positiivisen ovulaatiotestin!

Kun lääkäri totesi marraskuussa, että Letrozol-lääke ei toiminut minun kohdallani, sain omasta mielestäni pahimman mahdollisen tuomion. Meidän oli siirryttävä pistoshoitoihin. Sydämeni putosi varmaan jalkoihin asti ja siitäkin alaspäin maan alle. Jostain syystä en ollut edes varautunut sellaiseen vaihtoehtoon, koska luulin että piikittämisen aika tulisi vasta IVF-hoidoissa. Nopeasti kävi ilmi, että olin luullut väärin. Edelleen hoitomuotomme olisi siis ovulaatioinduktio, mutta lääke oli pistettävä ihon alle . Tivasin lääkäriltä syytä tähän, koska en halunnut uskoa, että seuraavaa lääkettä ei pystyisi ottamaan pillerin muodossa. Lääkärin selityksen mukaan Gonal-F (lääke jota minulle määrättiin seuraavaan kiertoon) on follitropiinia (FSH) eli hormonia jota elimistö tuottaa munarakkuloiden kasvattamiseen. Jos tätä hormonia otettaisi suun kautta, se hajoaisi elimistössä liikaa eikä siitä saataisi sen hyötyä irti.

Niimpä lähdimme raskain sydämin kohti seuraavaa hoitokiertoa. Päällimmäinen tunne oli pettymys. Tuntui kuin olisin luovuttanut maratonissa, koska kaikesta huolimatta joutuisin kohtaamaan pahimman pelkoni. Kun joulukuun alussa alkoi uusi kuukautiskierto, sain puhelinpalvelussa suosituksen käydä sairaanhoitajan pistosneuvonnassa. Menin tapaamiseen yksin ja aloin totutella ajatukseen, että illalla hakisin apteekista kotiin piikkejä ja parin päivän päästä tökkäisin ne vatsaani. Ajatus oli aivan absurdi. Mikään määrä vertaistukea koko maailmassa ei auttanut minua siinä hetkessä, sillä tiesin että lopulta joutuisin uskaltamaan siihen yksin. Tietysti vaihtoehtona oli myös se, että Samu olisi piikittänyt lääkkeen minulle, mutta valitettavasti tiesin, että en pystyisi luottamaan häneen riittävästi, jotta uskaltaisin antaa hänen pistää. Samullakaan ei ole mitään kokemusta tai tietämystä piikin pistämisestä, mikä voisi auttaa häntä siinä asiassa.

Harjoittelin tapaamisessa lääkkeen annostelua ja piikin pistämistä tyynyyn. Gonal-F tulee esitäytetyn kynän muodossa, mikä tarkoittaa sitä, että riittää kun annos on asetettu oikein ja neula saadaan ihon alle. Sitten vain painetaan kynän päästä pohjaan saakka. Kohtalokas Ensimmäinen Kerta tuli 16. joulukuuta kun oli aika kaivaa lääkekynä esiin. Pistämisessä meni yhteensä reilut 30 minuuttia. Ja tällä siis tarkoitan sitä kauanko minulla kesti, että sain rohkeutta työntää neulan ihosta läpi. Sain pari itkukohtausta ja joka kerta kun keräsin rohkeutta, aivoni huusivat ”EIIII!!!”. Lopulta pidin pääni ja tärisevin käsin tuikkasin neulan vatsaan ja painoin napin pohjaan. Jälkikäteen itkin vielä uudestaan helpotuksesta.

Pistin lääkettä vatsaani kerran päivässä 7 päivän ajan. Joka päivä pistäminen helpottui ja nopeutui. Ette usko miten ylpeä olin itsestäni urakan päätteksi! Kuten aiemmissakin hoitokierroissa, myös tässäkin lääkkeen hoitovastetta eli toimivuutta tutkittiin ultraäänellä lääkärin vastaanotolla. Lääkärin mukaan tälläkin lääkkellä oli ihan hyvä vaste eli lääke sai aikaan kahden munarakkulan kypsymisen. Gonal-F ei silti edelleenkään ratkaissut kohdun limakalvon paksuudessa olevaa ongelmaa, joten lääkäri määräsi seuraavaan hoitokiertoon taas eri lääkkeen, jos raskaus ei onnistuisi joulukuussa. Jouluaaton aattona laitoin kuitenkin lääkäreiden antamien ohjeiden mukaan irrotuspiikin, koska lääkäri sanoi että limakalvon paksuus oli hyvän ja huonon rajalla, jotta raskaus voisi onnistua. Irrotuspiikki (Ovitrelle-merkkinen) on koriongonadotropiini-hormonia (hCG), jonka tehtävä on tässä tapauksessa saada elimistö irrottamaan kypsynyt munasolu eli saada aikaan ovulaatio. Pari viikkoa myöhemmin kuitenkin huomasimme, että tämäkään hoitokierto ei ollut onnistunut.

Vuoden alussa vaihdoimme siis taas seuraavaan lääkkeeseen, tällä kertaa nimeltään Menopur. Ero tässä lääkkeessä edelliseen on se, että se sisältää sekä FSH:ta että LH:ta. Sitä määrätään usein tälläisissa tapauksissa, kun lääkkeellinen hoito tehoaa munarakkulan kypsymiseen, mutta hormonaalinen vaste ei ole samalla tasolla. Myös Menopur on piikitettävä lääke, mutta se pitää ensin itse sekoittaa nesteestä ja jauheesta seokseksi ja sen jälkeen annostella ruiskuun, jolla aine pistetään ihon alle. Mielestäni annosteluneula oli edellisessä hoidossa käytettyä neulaa pienempi, mutta ehkä se oli vain toiveajattelua. Totuin kuitenkin tähänkin tapaan nopeasti ja pistämisestä tuli normaali iltarutiini.

Menopur-lääkkeen annostus huomattiin todella nopeasti liian suureksi. Tunsin sen vaikutuksen jo ennen kuin kävimme lääkärissä ultraäänitutkimuksessa, joka vahvisti olettamukseni. Munarakkuloita oli kypsynyt neljä(!!) kappaletta ja lääkäri sanoi, että hoitoa ei voitaisi suorittaa loppuun tässä kierrossa. Neljä suurta munarakkulaa olivat pullollaan nestettä ja tunsin miten ne tärähtivät munasarjoissa joka kerta kun hypähdin tai jopa istahdin alas. Alavatsaani myös vihloi usein ja tuntui kuin munasarjoista olisi munarakkuloiden sijaan roikkunut keilapalloja. Kohdun limakalvon paksuus oli kuitenkin tällä kertaa oikein hyvä ja lääkäri suositteli, että seuraavassa hoitokerrassa kokeilemme samaa lääkettä, mutta pienemmällä annostuksella.

Tässä välissä hoitoihin tuli sopiva tauko, koska lähdimme häämatkalle. Häämatkan jälkeen olen ollut paljon positiivisempi ja jopa varovaisen toiveikas hoitojen suhteen. Olen saanut lievitettyä stressiä, jota en edes tiennyt että minulla oli. Alunperin suunnitelmissa oli 6 hoitokiertoa ovulaatioinduktiolla ja sen jälkeen siirryttäisiin IFV-hoitoihin. Häämatkan jälkeen olemme jo hoitokierrossa 5, mutta lääkärin mukaan aiempia hoitoja ei lasketa, sillä ne eivät ole toimineet halutulla tavalla. Etsimme siis edelleen sopivaa lääkettä ja annostusta. Pitäkää meille peukkuja!

Rakkaudella, Venla

P.S. Jälleen kerran pahoittelen hyvin paljon termejä täynnä olevaa tekstiä ja mahdollisia asiavirheitä. Asiaan perehtyneet saavat halutessaan huomauttaa virheistä kommenteissa. Mutta kiitos jos jaksoit lukea loppuun asti! 😊