häät

Huiput hääkengät haussa

Jos olet seurannut blogiani, olet varmasti huomannut, että olen puhunut jo useaan kertaan hääkenkien metsästyksestä. Olen aloittanut hääkenkien etsinnän jo pari vuotta sitten, kun aloin pohtimaan hääasuani kokonaisuudessaan. Silloin luulin löytäneeni itselleni täydelliset kengät, jotka osoittautuivat sekä epäkäytännöllisiksi niiden liian korkean koron vuoksi että liian kalliiksi. Kyseinen malli on Badgley Mischkan Kiara, josta tuli lopulta vain inspiraation lähteeni. Tavoitteena oli siis löytää mahdollisimman samantyylinen kenkä, joka sopii budjettiin.

Kun aloin ensimmäistä kertaa selailla nettikauppojen valikoimaa, huomasin että toiveitani vastaavia kenkiä oli erittäin vaikeaa löytää. Kävin läpi kaikki mahdolliset kaupat niin netissä kuin paikan päällä ja mistään ei vain tuntunut löytyvän sopivaa. Kun tilanne vaikutti epätoivoiselta, kävin läpi myös ulkomaalaiset nettikaupat ja luksusbrändit huonoin tuloksin. Lopulta tuli aika, kun Heidi Tuisku antoi takarajan hääkenkien metsästykselle. Oli ihan pakko valita jotkut kengät. Onneksi juuri silloin Zalandoon oli julkaistu todella laaja valikoima eri merkkisiä hääkenkiä, joita sieltä ei aikaisemmin keväällä ollut vielä löytynyt. Päätin siis tilata 8 eri kenkää testiin.

Lopulta pitkän harkinnan ja etsinnän jälkeen löysin ja valitsin itselleni mieluisat kengät Zalandon valikoimasta. Helatorstaina jouduin jännittämään vielä pienen hetken, kun kävin hyväksyttämässä kengät Heidin luona. Ainut ongelma niissä olisi saattanut olla liian korkea korko, jolloin helma olisi jäänyt liian lyhyeksi ja kengistä olisi pitänyt luopua. Korko oli kuitenkin juuri sopiva niin että helman pituus jäi täydelliseen mittaan. Nyt minulla on aivan upeat hääkengät!

Kerron hääkengistäni blogissa joskus myöhemmin, mutta nyt esittelen teille muut vaihtoehtoni, jotka tilasin Zalandolta. Tilasin suurimman osan kengistä koossa 38, koska se on normaali kengänkokoni. Olisi kuitenkin pitänyt tajuta tilata kengät koossa 37, koska lähes kaikki kengät olivat minulle liian suuria koossa 38.

Lulipa London – Laurie

Tämä kenkä muistutti kovasti Kiara-kenkää, johon olin alunperin ihastunut. Takana oleva bling-rusetti veti minua puoleensa, joten laitoin kengät heti tilaukseen. Vaikka pidinkin paljon kengän mallista, kenkä ei kuitenkaan lopulta ollut kovinkaan miellyttävä jalassa. Takana oleva koristekaan ei kuitenkaan ollut mieleinen ja törrötti hassusti ulospäin. Koko 37 oli juuri sopiva näissä kengissä.

Hinta: 104,95€

Dune London – Charmed

Myös näissä kengissä malli miellytti silmääni, koska se muistutti Kiaraa. Totesin kuitenkin jo heti ne nähdessäni, että niitä koristava bling-reunus oli vähän liikaa minun makuuni. Kengät tuntuivat myös aika korkeilta kävellessä. Kenkien väri oli enemmänkin ruskehtava kuin valkoinen, mikä ei myöskään sopinut häätyyliini. Näistä olisi pitänyt tilata koko 37 eikä 38.

Hinta: 159,95€

Dune London – Churches

Näistä kengistä suositeltiin tilattavaksi normaalikokoa pienempi koko, joten tilasin ne koossa 37. Se olikin minulle vieläkin liian iso ja 36 olisi ollut parempi. Ihastuin nilkassa olevaan helmi-timanttikoristeeseen, takana olevaan rusettiin ja kenkien satiinipintaan. Tiesin jo kenkiä tilatessani, että noin terävä kärki ei kuitenkaan ollut juttuni. Niimpä en ollut kovinkaan yllättynyt, että kenkä ei tuntunut jalassa omalta. Korko oli kengissä kuitenkin todella miellyttävän korkuinen, vaikkakin matalampi kuin olin suunnitellut. Kengät tuntuivat jalassa oudolta, koska niistä puuttui tuki jalan sivusta.

Hinta: 199,95€

Dorothy Perkins – Grazie Jewel Court

Nämä kengät olivat mielestäni tyyliltään todella klassiset, joten päätin antaa niille mahdollisuuden. Luonnossa ne näyttivät vieläkin paremmilta kuin olin uskonut. Nämä olivat alussa hyvin vahva vaihtoehto, vaikka tilasinkin ne koossa 38, joka oli liian iso. Korko oli juuri sopivan korkuinen eikä kengissä ollut mitään liikaa eikä mitään liian vähän. Nämä kengät näyttivät jalassa yksinkertaisesti todella tyylikkäiltä. Hintakin näissä oli ihastuttavan edullinen. Ainut pieni miinus oli siinä, että kengässä oleva koru oli vähän halvan näköinen. Valinta kaatui kuitenkin lopulta siihen, että kengät olivat väriltään ihan vitivalkoiset.

Hinta: 49,95€

Aldo – Drerradia

Näiden kenkien pitsi houkutteli minua kovasti. Muistan joskus kauan sitten teininä ihastuneeni Pinterestissä hyvin samanlaisiin kenkiin ja päätin silloin, että haluan ne hääkengikseni. Minun oli siis pakko tilata nämä kokeiluun heti kun näin ne. Valitettavasti kenkä ei ollut yhtä kiva luonnossa. Takaosan kuminauha, joka piti kengät jalassa, ei ollut ollenkaan mukavan tuntuinen tai näköinen. Kengät olivat aivan liian korkeat, jotta niillä voisi kävellä paria metriä enempää varsinkaan painavan häämekon kanssa. Koko 38 oli juuri sopiva, mutta sivuilla suositeltiinkin tilaamaan näistä kengistä suurempi koko.

Hinta: 89,95€

Ted Baker – Darlis

Nämä kengät valikoituivat hätävarakengikseni. Alunperin tilasin ne ihan tarkoituksella hääkenkätestiin, sillä ne olivat mielestäni todella tyylikkäät. Huomasin kuitenkin heti kun kaivoin ne laatikosta, että kärjessä oleva koriste oli makuuni liian iso. Se oli jotenkin liian pallomainen ja raskas. Kengät olivat myös melko matalat, koska olin alunperin etsinyt jotain hieman korkeampaa. Tilasin alunperin kengät koossa 38 ja ne olivat liian isot. Kun Heidi kuitenkin varoitti, että lopulta valitsemani kengät saattaisivat olla liian korkeat häämekkoni kanssa, tilasin nämä kengät uudestaan varalle koossa 37. Olin jo henkisesti varautunut käyttämään näitä, mutta olen todella iloinen ettei minun tarvinnutkaan, vaikka nämä ovatkin muuten todella kauniit kengät.

Hinta: 204,95€

Menbur – korolliset sandaalit (ei nimeä)

Ihastuin näihin kenkiin heti kun näin ne. Nämä taisivat olla jopa ensimmäiset kengät jotka päätyivät ostoskoriin. Näissä kengissä oli yhtä aikaa jotain naisellista ja klassista, mutta silti näyttävää. Ja en osaa edes kunnolla kuvailla miten mukavat nämä olivatkaan jalassa. Tuntui kuin jalassa ei olisi ollut mitään ja olisin kävellyt pilvien päällä. Oli todella lähellä, että en valinnut näitä hääkengikseni. Koko 38 oli juuri sopiva. Näiden kohdalla valinta kaatui siihen, että vaikka toiset kengät olivat todella korkeat eivätkä läheskään niin mukavat, pidin niistä silti enemmän. Lisäksi olisin ehkä halunnut lisätä näihin kenkiin hieman jotain blingiä, joten päätin luopua niistä kokonaan.

Hinta: 99,95€

Pitkän valinnan jälkeen olen todella tyytyväinen lopulliseen päätökseeni. Valitsemani kenkä ei muistuta mielestäni ollenkaan Badgley Mischkan Kiara-kenkää, mutta on melkein jopa parempi. Hääkengissäni on korkoa 10,5 cm ja monet ovat varoitelleet, että en kuitenkaan kykene kävelemään niillä koko päivää. Itse olen kuitenkin vakuuttanut itselleni, että voin totutella seisomaan niissä. Kävellä en juurikaan aio hääpäivänäni muuten kuin kuvia varten ja silloinhan laitan joka tapauksessa toiset kengät. En voisi olla tyytyväisempi päätökseeni!

Rakkaudella, Venla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s