Edellisessä postauksessa jäimme siihen, kun lähdimme puolisoni kanssa Indonesiasta kohti Australiaa. Ja heti alkuun voin todeta, että rakastuin tähän maahan ihan totaalisesti. Varautukaa siis lukemaan pitkä postaus täynnä pelkkää hehkutusta ja toinen toistaan hauskempia kokemuksia tässä maassa. Ehdimme viettää Australiassa vain 9 päivää ja se tuntui samalla sekä todella lyhyeltä että todella pitkältä ajalta. Ehdimme nähdä ja tehdä kaiken, mistä olimme haaveilleetkin, mutta silti jäi vielä paljon nähtävää.
Saapuminen Sydneyyn
Ihana rakas ystävämme Anni-Maria majoitti meitä asunnossaan Sydneyssä koko meidän Australiassa oleskelun ajan. Oli aivan ihanaa päästä kokemaan Australiaa myös hänen kanssaan, koska saimme uudenlaista näkökulmaa, erilaisia kokemuksia ja tietysti rakkaita yhteisiä muistoja siltä ajalta. Lentomme Balilta lähti lauantaina illalla ja kesti noin 8 tuntia. Se oli ihan ehdottomasti top 3 kauheimpia ellei pahin lento ikinä. Koko alkumatkan koneessa soi kaiuttimista indonesialaista musiikkia, mikä vaikeutti huomattavasti nukahtamista. Koneessa oli todella kylmä eikä siellä ollut vilttejä, joita olisin voinut lainata tai ostaa. Istuimet olivat ahtaat, koneessa haisi pahalta ja edessä olevat näytöt eivät toimineet. Joku matkustajista kuunteli videota takanamme ilman kuulokkeita. Aamulla viiden jälkeen noin 1,5 tuntia ennen koneen laskeutumista musiikki alkoi taas soida.
Anni oli meitä vastassa Sydneyn lentokentällä aamulla klo 7 ilmapallon ja pienen koalapehmon kanssa. Heti aamulla meillä oli ohjelmassa laittautua ja lähteä Sydney Pride:n päätösjuhlaan ja pride-kulkueeseen. Olimme kaikki kunnon univajeessa ja siitä huolimatta ihan superhyvällä tuulella. Junassa matkalla kulkueen aloituspaikoille menimme Sydneyn Oopperatalon ohi ja tuijotin sitä ihastuneena ikkunasta. Siinä hetkessä tajusin ensimmäisen kerran, että olimme oikeasti siellä ja niin kaukana kotoa. Sydney Pride oli yksi hauskimmista pride-kokemuksistani, koska siellä oli niin suuri joukko iloisia ihmisiä pukeutuneena todella luoviin asuihin ja meikkeihin. Kulkue oli värikäs ja persoonallinen ja kaikilla oli hauskaa, vaikkakin ehkä hieman lisää musiikkia olisi kaivattu.
Vaikka Australiassa oli maaliskuussa jo alkusyksy, sää Sydneyssä ei todellakaan jäänyt kakkoseksi Balin helteille. Olimme harmillisesti molemmat palaneet pahasti uima-altaalla edellisenä päivänä, joten sunnuntain aurinkoinen sää tuntui ajoittain jopa tuskalliselta. Tuhlasimme koko pullon Annin aloe vera -geeliä tulipunaisille ihoillemme. Iltapäivällä Anni vei meidät ihastelemaan kuuluisaa Bondi Beachia. Koska ilma oli lämmin, rannalla oli paljon surffareita ja auringonpalvojia. Anni oli sopinut tapaavansa ystäviään illalla, joten menimme yhdessä hieman kauemmas kaupungista näköalapaikalle pieneen puistoon. Näköala oli upea, koska sieltä näki koko Sydneyn valot ja Priden kunniaksi sateenkaaren värein koristellun Harbour Bridgen.
the Whitsundays
Maanantaina aamulla meillä oli taas uusi lento Sydneystä the Whitsundays:lle. Jätimme Annin kiireisen työviikon pariin ja lähdimme ihastelemaan Isoa valliriuttaa ja Whitehaven Bayta. Olimme heti saapumispäivälle varanneet pienkonelennon koralliriutoille. Jos lento Sydneystä olisi ollut aikataulussa, meillä olisi ollut hyvin aikaa, mutta valitettavasti lähtö lykkääntyi koko ajan vain pidemmälle. Lopulta kun saavuimme perille, meillä oli tulipalokiire vuokraamaan auto ja ajamaan toiselle kentälle, mistä pienkoneet lähtivät. Jos muistatte hyvin edellisen postauksen, tiedätte varmasti miksi vuokraamisen kanssa tuli ongelmia. Samun suomalainen ajokortti oli jäänyt Helsinki-Vantaan lentokentälle ja mukana oli vain kansainvälinen ajokortti. Jouduimme selvittelemään tiskillä aikamme, kuten olimme pelänneetkin. Virkailija siirsi autovuokran minun nimelleni minun ajokorttiani vastaan ja sanoi että poikkeusluvalla Samu saisi ajaa autoa. Jos olette hyvin perehtyneitä Australian kulttuuriin, tiedätte varmastikin että siellä ajetaan tien ”väärällä” puolella. Oli aika hurjaa lähteä ajamaan tuntemattomassa maassa tien väärällä puolella lievää ylinopeutta että ehtisimme ajoissa lennollemme.
Lopulta ehdimme kuitenkin oikein hyvin ja saimme jopa hetken odottaa yhdessä noin 10-15 muun ihmisen kanssa. Samalla ulkona alkoi pieni vesisade, joka huolestutti selkeästi suurta osaa porukasta. Meitä kuitenkin lohdutti pilotti, joka oli muuten niin streotyyppinen aussi kuin voitte kuvitella. Hän kertoi, että koralliriutoilla on ihan oma ekosysteeminsä, mikä vuoksi siellä on lähes aina eri sää kuin mantereella. Minun ja Samun lisäksi pienkoneeseen nousi kolmen hengen tanskalainen porukka, isä ja kaksi tytärtä. Pilotti oli hauska ja helpostilähestyttävä. Yksi tytöistä oli todella jännittynyt kun kone nousi ilmaan, mutta minun mielestäni kokemus ei olisi lentopelkoiselle liian paha, koska kyyti oli tasaista ja maisemat liian upeat jännittämiseen.
Se oli yksi elämäni unohtumattomimmista kokemuksista. Kun lentokone nousi ilmaan ja lähestyi merta, ilma alkoi kirkastua. Näkyviin tuli maailman turkooseinta vettä ja koralleja silmänkantamattomiin. Herkistyin näkymästä niin että kyyneleet alkoivat virrata. Sillä hetkellä koin olevani maailman onnekkain ihminen. Miten maailmassa voi olla jotain niin kaunista ja erityistä? Lentokone kiersi ensin Whitehaven Beachin ylle. Ranta saattaa olla monelle tuttu esim. Pirates of the Caribbean leffasta tai monesta muusta elokuvatuotannosta. Kuuluisan siitä tekee kuitenkin se, että rannan hiekka muodostuu 98% puhtaasta piihiekasta (silica). Tämä tekee siitä lähes valkoista ja todella hienoa. Ranta oli upean näköinen ilmasta käsin. Jopa pilotti sanoi, että ranta oli sinä päivänä juuri siihen aikaan upeimman näköinen ikinä. Vedenpinta oli juuri sopivan matala, ilma ja vesi oli kirkasta, minkä vuoksi näkyvyys oli hyvä. Vuorilta tuleva sadevesi teki mereen virtaavasta vedestä smaragdinvihreää.
Rannan ihailun jälkeen pilotti käänsi pienkoneen kauemmas kohti ulommalle osalle koralliriuttaa. Siellä koralli on vanhempaa, minkä vuoksi se on värikkäämpää ja muodostunut laajemmiksi yhtenäisiksi alueiksi. Lensimme myös sydämenmuotoisen korallimuodostelman yllä. Paluumatkalla pilotti hoksasi vedessä hain ja Samu ehti näkemään sen kun lensimme ohi. Koko matka kesti noin tunnin verran, mutta tuntui 15 minuutilta. Olisin mielelläni viettänyt ilmassa pidemmän aikaa. Suosittelen kokeilemaan pienkonelentoa, jos sellaiselle on aikaa. Iso valliriutta näyttää ihan toisenlaiselta ilmasta käsin ja sen suuruuden käsittää vasta yläilmoista. Todellisuudessahan Iso valliriutta on pituudeltaan jopa 2300 kilometriä pitkä ja me pääsimme näkemään siitä vain minimaalisen osuuden.
Lennon jälkeen ajoimme takaisin Airlie Beachille ja majoituimme Airbnb:hin. Vaihdoimme vaatteet ja suuntasimme auringonlaskun aikaan purjehdusretkelle. Olimme varanneet retken melko viime tipassa hetken päähänpistona. Saapuessamme paikan päälle, huomasimme että vastaavanlaisia retkiä järjestää Airlie Beachilla useampikin firma. Me valitsimme tämän firman Airbnb:n majoittajan suosituksen perusteella. Meitä oli pieni ryhmä, jonka kanssa nousimme laivaan ja nautimme matkasta, joka kesti vajaat 2 tuntia. Laivalla tarjottiin mansikoita, juustoja ja kuohuvaa. Retken jälkeen täytyy myöntää, että Whitsunday:n auringonlaskut ovat ihan omaa luokkaansa.
Tiistaina aamulla lähdimme snorklausretkelle koralliriutoille. Olimme varanneet retken samalta Ocean Rafting -firmalta, kuin pienkonelennon. Päivään kuului snorkeloinnin lisäksi kävelyretki Whitehaven Beachille sekä lounas rannalla. Matkustimme Airlie Beachilta Whitehaven Beachille kumilautalla, jonka kyydissä oleminen oli todella hurjaa. Lautta oli kuin kumivene ja pikavene yhdistettynä. Siinä oli 500hv tehoja (eli suurin piirtein saman verran kuin tehokkaassa Ferrarissa) ja sen kyydissä piti tosissaan pitää köysistä kiinni ettei pudonnut. Halusin ottaa riskin ja istuin menomatkalla lautan reunalla keskipaikan sijaan. Joudun myöntämään, että jonkun verran minussa on adrenaliinihullun vikaa, koska sain matkustamisesta ihan valtavan ryöpyn adrenaliinia enkä voinut olla kiljumatta ja nauramatta riemusta. Onneksi moottori piti kovaa ääntä ja kaiuttimista pauhasi Thunderstruck niin kovaa, että vain Samu kuuli minut.
Päästyämme rantaan kävelimme viidakon läpi Hill Inlet -näköalapaikalle, josta näki hyvin Whitehaven Beachille. Viidakossa näimme elämämme suurimman hämähäkin, joka oli täysin valehtelematta aikuisen miehen koko käden kokoinen. Näitä samanlaisia oli matkan varrella useita ja aina välillä joku bongasi niiden metrin halkaisijaltaan kokoisen seitin viidakossa. Ehkä venematkan jälkeinen adrenaliini teki minusta rohkean, sillä kuvasin hämähäkkejä ahkerasti ja jatkoin vain matkaani niiden ohitse. Jälkikäteen googletin että kyseessä oli golden orb-weaving spider-lajike, joka ei ole kuitenkaan vaarallinen ihmisille. Kävelyn jälkeen siirryimme veneellä varsinaiselle Whitehaven Beachille. Ranta oli tänä päivänä todella erinäköinen, sillä vedenpinta oli noussut ja lähes koko ranta oli veden alla. Oppaamme Charlotte kertoi että vedenpinnan korkeus vaihtelee useita metrejä päivän aikana. Rannalla vietetyn ajan jälkeen lähdimme snorklaamaan. Kävimme muutamassa eri paikassa ja pääsimme näkemään rauskuja, merikilpikonnia, värikkäitä pikkukaloja ja upeita koralleja. Paluumatkalla minulle tuli melko huono olo koko päivän kestäneestä aallokosta. Menimme aikaisin nukkumaan, sillä meillä oli varhainen herätys seuraavana aamuna.
Nousimme muistaakseni ehkä 3.30 aamuyöllä ja lähdimme ajamaan 1,5 tunnin verran etelään päin. Suunnitelmissa oli saavuttaa Cape Hillsborough’n kansallispuisto auringonnousun aikaan, jotta voisimme nähdä kenguruja. Aikaisesta lähdöstä huolimatta meinasimme myöhästyä, koska kun saavuimme paikalle, aurinko oli juuri ilmestymässä horisonttiin, rannalla oli jo kenguruja ja pieni joukko ihmisiä. Kengurut oli todella hyvin suojattu ihmisiltä, sillä niille oli pikku kartioilla rajattu hiekkaan alue, jonne ihmiset eivät saaneet mennä. Lisäksi kansallispuiston työntekijä seisoi vahtimassa ihmisiä ja tarjosi kenguruille ruokaa. Kaikki osasivat käyttäytyä todella kunnioittavasti. Kukaan ei huutanut, ottanut kuvia salamalla tai koittanut koskea kenguruihin. Tämä oli ehkä toinen suosikkihetkeni koko reissun aikana, kun aurinko alkoi nousta ja kengurut hyppivät hiekkarannalla. Kokemuksen jälkeen ajoimme takaisin Airlie Beachille ja hyppäsimme koneeseen joka vei meidät takaisin Sydneyyn.
Välipäivä Sydneyssä
Torstaina vietimme koko päivän kahdestaan tutkien Sydneytä. Heti aamusta otimme metron Oopperatalolle ja kävimme ihastelemassa sitä lähietäisyydeltä. Olisi ollut hienoa käydä katsomassa siellä jotain esitystä, mutta valikoimaa oli todella vähän, koska oopperakausi oli alkamassa vasta myöhemmin syksyllä. Kävelimme paljon ja ehdimme tutustua kaupunkiin aamun aikana. Lounaan jälkeen hyppäsimme lauttaan, joka vei meidät Manly Beachille. Se oli lempipaikkani Sydneyssä koko reissun ajalta. Siellä oli kunnon rento surffarimeininki ja ihana ranta. Marraskuun ja toukokuun välillä Australiassa on meduusakausi, jolloin meressä uiminen ilman märkäpukua ei ole suositeltavaa. Emme siis käyneet uimassa vaan tyydyimme vaan kastamaan varpaitamme veteen. Rannalla kävellessämme näimme useita meduusoja eri väreissä. Osa niistä oli jopa niin myrkyllisiä, että niiden koskettaminen voi tappaa.
Palasimme illaksi kaupunkiin, jossa kävelimme pitkästi etsimässä illallispaikkaa. Sydney on kaunis iltaisin ja oman kokemukseni mukaan todella rauhallinen. Kävelimme sekä keskustan alueella että hieman kauempana eikä minulle kertaakaan tullut levoton tai turvaton olo. Päädyimme suositulle makkarakojulle (Harry’s Cafe de Wheels), jossa söimme yhdessä Annin kanssa ennen kuin palasimme Annin luokse nukkumaan.
The Great Ocean Road
Perjantaina aamulla suuntasimme taas seuraavalle lennolle Sydneystä Melbourneen. Saimme viettää siellä kokonaisen päivän tutkien ja tutustuen kaupunkiin. Viikonlopun suunnitelmissa oli ajaa kolmestaan Annin kanssa maisemistaan kuuluisa the Great Ocean Road päästä päähän. Annin lento saapui Melbourneen kuitenkin vasta myöhään illalla, joten meillä oli hyvin aikaa nähdä Melbournea. Heti saavuttuamme lähdimme etsimään aamiais-/brunssipaikkaa, jonka olin bongannut Instagramista aiemmin samalla viikolla. Kävelymatkaa olikin hieman enemmän, mutta sää oli hyvä ja oli mukava nähdä erilaisia maisemia Melbournesta. Päivän vietimme pääasiassa shoppaillen ja metsästäen magic coffeeta, jonka maistamisesta oli puhuttu jo ennen reissuun lähtöä. Kävimme myös fiilistelemässä Melbournen Moomba-festivaalia, johon kuului mm. huvipuisto, erilaisia näyttelyitä sekä jokiaktiviteetteja kuten vesihiihtoa ja stuntteja. Moomba-festivaaliin kuuluu itse asiassa myös paraati, jonka päätteeksi kruunataan joka vuosi ”Moomban kuninkaalliset” eli 2-3 Melbournen sen vuoden merkittävintä henkilöä. Me emme kuitenkaan päässeet tätä seuraamaan, koska paraati järjestettiin vasta maanantaina. Annin lento saapui illalla myöhässä ja lisäksi jouduimme pitkään jonottamaan vuokra-autojonossa. Ajoimme myöhään yöllä parin tunnin verran Port Campbelliin, josta olimme varanneet mukavan Airbnb-asunnon.
Niinpä seuraavana aamuna olimme siis jo the Great Ocean Roadin loppupäässä, josta lähdimme ajelemaan vähitellen takaisin päin. Koko tie kulkee pääasiassa rantaa pitkin ja on yhteensä 240 kilometriä pitkä. Meillä oli siis hyvin aikaa parissa päivässä tutkia rannikkoa ja sen nähtävyyksiä. Ensimmäiseksi aamulla kävimme ihastelemassa läheistä merenrantaa ja kalliomuodostelmia. En ole ikinä ennen nähnyt niin valtavaa meren voimaa, mitä tuolla rannikolla näkee. Vesi oli todella kirkasta ja jopa turkoosia paikoittain. Koska kallioseinät ovat kalkkikiveä, eroosio kuluttaa niitä nopeasti ja kallioon tulee erikoisia muodostelmia. Ajoimme lyhyen matkaa eteenpäin ja pysähdyimme katsomaan merta lähempää Gibson Beachilla. Ranta oli todella pitkä kaistale hienoa hiekkaa, jota valtavat aallot kuljettavat edes takaisin. Meri tuli jokaisen aallon mukana monta metriä eteenpäin ja taas taaksepäin. Näimme rannalla myös yhden maailman myrkyllisimmistä käärmeistä. Kaksi käärmettä nukkui heinikossa aivan turistien kulkuväylän vieressä eikä välittänyt ohi kulkevasta liikenteestä.
The Great Ocean Roadilta löytyvä 12 Apostolia on yksi Australian tunnetuimmista nähtävyyksistä. Sen nimi on harhaanjohtava, koska se on alunperin muodostunut vain 9 kalkkikivipylväästä. Nykyisin jäljellä on vain 7, koska eroosio on kuluttanut pylväitä niin että ne ovat romahtaneet. Suuntasimme katsomaan sitä näköalapaikalta jo iltapäivällä, mutta kaikkein hienoin se on auringonlaskun aikaan. Niimpä kävimme syömässä herkulliset pizzat välissä ja palasimme takaisin illalla. Auringonlasku oli kyllä upean näköinen, mutta taivas oli melko pilvinen, joten olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Paras osuus illan show’sta tulikin pari tuntia myöhemmin, kun lähes kaikki muut turistit olivat jo lähteneet. Mekin meinasimme jo luovuttaa, kun ulkona alkoi tulla kylmä ja mitään ei tapahtunut. Sitten kuulin kun joku huusi ”Tuolla!” ja näin miten vedestä kipitti pieni joukko ihan pikkuisia pingviinejä. Niistä oli vaikea saada kuvaa pimeällä ja niin kaukaa. Paljain silminkin ne oli vaikea nähdä, mutta ne olivat selkeästi pingviinejä. Ihan super hieno kokemus! Sen jälkeen matkalla majapaikkaamme Apollo Bayhin pysähdyimme tienvarteen ihailemaan tähtitaivasta. Tietä ei ollut valaistu ja alueella on muutenkin hyvin vähän asutusta ja muuta valosaastetta. En ole koskaan ennen nähnyt niin paljon tähtiä taivaalla. Juuri tämän vuoksi Australia on niin ihana ja koen että siellä pääse kosketuksiin luonnon kanssa aivan eri tasolla.
Sunnuntaina aamulla lähdimme tutkimaan Cape Otwayn kansallispuistoa. Sieltä löytyy majakka, joka on suosittu nähtävyys erityisesti Australian talvella, koska silloin on todella hyvät mahdollisuudet bongata valaita meressä. Majakan alueella kerrottiin myös paljon Australian osuudesta ensimmäisessä maailmansodassa. En ollut edes itse muistanut, että Australia oli ollut mukana sodassa ja siellä on oikeasti sodittu. Kävi ilmi, että koko Great Ocean Road luokitellaan maailman suurimmaksi sotamuistomerkiksi. Majakkaseikkailun jälkeen lähdimme etsimään koaloja läheiseltä Kennett Riverin luonnonsuojelualueelta. Olin vakaasti päättänyt nähdä ainakin yhden, joten googletin etukäteen paikkoja, joissa ihmiset olivat niitä nähneet. Ja voitteko uskoa, että siellähän niitä oli! Näimme useita koaloja, joista suurin osa oli aika kaukana korkealla puissa. Eräs yksilö oli kuitenkin todella lähellä tien viereisessä puussa. Katselimme kun se söi eukalyptuksen lehtiä ja istuskeli puussa välittämättä ihmisten pällistelystä tippaakaan.
Iltapäivällä saavuimme Lorneen, jossa söimme mukavan päivällisen. Lepäsimme hetken ja lähdimme ajelemaan kohti Melbournea, josta meillä lähti lento illalla takaisin Sydneyyn. Meillä oli vielä yksi etappi matkan varrella ja se oli the Great Ocean Roadin kyltti. Monet turistit pysähtyvät siihen ottamaan kuvia ja se on ikään kuin merkkinä tien alusta. Paikalla on myös paljon ensimmäiseen maailmansotaan liittyviä infotauluja. Ehdimme juuri saapua siihen ja olimme ottamassa kuvia, kun meille tuli sähköposti että paluulento Sydneyyn oli peruttu. Otimme heti yhteyttä lentoyhtiöön ja aloimme järjestämään meille paikkoja illan toiselta ja ainoalta lennolta. Ongelmana oli se, että toinen lento sinä iltana lähti Melbournen kauemmalta lentokentältä ja meidän piti palauttaa auto alkuperäiselle lentokentälle. Päätimme heti hypätä autoon ja lähteä ajamaan, jotta ehtisimme ajoissa. Ihana Anni sai puhelinpalvelussa järjestettyä itselleen ja meille paikat tälle toiselle lennolle, joten päätimme vain ottaa auton kanssa riskin ja viedä sen tälle toiselle lentokentälle. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Jouduimme maksamaan pienen lisämaksun siitä, että veimme sen toiseen toimipaikkaan ja sitä sai selvitellä oman aikansa jälkikäteen vuokrafirman kanssa. Ehdimme kuitenkin ajoissa lennolle ja illalla olimme takaisin Sydneyssä.
Paluu kotiin
Maanantaina ehdimme Samun kanssa käydä tukevalla aamiaisella ja sanoa Annille hyvästit. Sitten hyppäsimme lentokoneeseen, joka vei meidät suoraan Sydneystä Singaporeen. Saavuimme Singaporeen maanantain ja tiistain välisenä yönä. Kerroin häämatkan viimeisestä päivästä Singaporessa edellisessä postauksessani, joten voit käydä lukemassa sieltä, mitä kaikkea me puuhattiin. Lento takaisin kohti kotimaata lähti myöhään illalla tiistaina ja saapui Helsinki-Vantaalle aikaisin keskiviikkoaamuna. Nämä Finnairin lennot me oltiin tosiaan varattu Premium Economy luokasta, joka oli tällaisella pitkän matkan lennolla parasta vastinetta rahoille. Olen matkustanut pitkän matkan lentoja Economy-luokassa useammin kuin kerran mm. Yhdysvaltoihin ja Thaimaahan ja täytyy sanoa että Premium Economy on joka pennin arvoinen. Nukuimme levollisesti melkein koko paluumatkan, tilaa oli mukavasti ja koneessa oli todella rauhallista.
Kokonaisuudessaan häämatka oli unohtumaton ja todellinen seikkailu maailman toiselle laidalle. Kuten jo alussa mainitsin, Australiasta tuli ikuisesti lempipaikkani maapallolla. Se on valtava maa, jossa on ihana ja ystävällinen kulttuuri sekä mielettömän monipuolinen upea luonto. Noin lyhyessä ajassa ehdimme nähdä paljon, mutta nähtävää jäi vielä vaikka kuinka. Seuraavalla kerralla haluaisin päästä näkemään Australian länsirannikkoa sekä kuuluisan ”Red Centre:n” eli aboriginaalien asuinseudun ja Ulurun. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi ollut ihana nähdä myös Uusi-Seelanti samalla reissulla. Mutta ainakin meillä on nyt tuhat ja yksi syytä palata sinne takaisin.
Nyt kun häämatkasta on kulunut aikaa jo useampi kuukausi, huomaan miten onnistunut se oli. Muistelemme yhdessä todella usein eri hetkiä, joita koimme ja katselemme reissukuvia puhelimesta. Ja kaikesta huolimatta joka ikinen vastoinkäyminen hoitui ihmeen helposti. Meitä ei vaivannut korttien kadottaminen (jotka Samu kävi hakemassa löytötavarapisteeltä heti kun saavuimme Helsinkiin), lentojen peruuntuminen tai myöhästyminen tai meistä riippumattomat muuttujat kuten sää. Reissu oli todellinen unelmien häämatka! Toivottavasti sait tästä vähän inspiraatiota oman häämatkan tai muun ulkomaanmatkan suunnitteluun ❤
Rakkaudella, Venla
futuremrsw.com 