Meidän arkeemme kuuluu nykyään vahvasti se, että toivomme ajan kuluvan nopeammin eteenpäin, jotta pääsisimme eteenpäin hoidoissamme. Odottaminen voi olla välillä todella stressaavaa ja turhauttavaa. Siksi me pyrimmekin löytämään iloa ihan arkisista jutuista. Olen huomannut somea selatessani, että monella muullakin lapsettomuushoidoissa käyvällä parilla tuntuu olevan sama haaste. Ajattelin siis kertoa muutamia tapoja ja ideoita, joilla me olemme opetelleet nauttimaan arjesta lapsettomuushoitojen keskellä.
Avainsana: asusteet
Huiput hääkengät haussa
Jos olet seurannut blogiani, olet varmasti huomannut, että olen puhunut jo useaan kertaan hääkenkien metsästyksestä. Olen aloittanut hääkenkien etsinnän jo pari vuotta sitten, kun aloin pohtimaan hääasuani kokonaisuudessaan. Silloin luulin löytäneeni itselleni täydelliset kengät, jotka osoittautuivat sekä epäkäytännöllisiksi niiden liian korkean koron vuoksi että liian kalliiksi. Kyseinen malli on Badgley Mischkan Kiara, josta tuli lopulta vain inspiraation lähteeni. Tavoitteena oli siis löytää mahdollisimman samantyylinen kenkä, joka sopii budjettiin.
3 kuukautta häihin
Tänään on minun ja Samun seurustelun 5-vuotispäivä! Uskomatonta miten aika onkin kulunut niin nopeasti! Toisaalta tuntuu, että vasta tavattiin ja toisaalta taas tuntuu niin kuin oltaisiin oltu yhdessä aina. Ihanaa, että seuraava askel tässä suhteessa on päästä sanomaan "tahdon" tasan 3 kuukauden päästä. Olen 100% varma, että tämän miehen kanssa tahdon mennä naimisiin ja perustaa perheen. Kaiken tämän koronaviruksenkin keskellä olemme onnekkaita, että meillä on toisemme.
