häät

Hermoromahdus

Ja niinhän siinä kävi että torstaina illalla iski pieni hermoromahdus kun varailin taas sovitusaikoja hääpukuliikkeisiin. Koko asia alkoi ahdistamaan ja tuskastelin vain kihlatulleni, että lopulta käy niin että minulla ei ole mitään päällepantavaa häissämme. Vaikka olen tehnyt parhaani ja koittanut etsiä häämekkoa järjestelmällisesti ja mahdollisimman ennakkoluulottomasti, en ole onnistunut löytämään Sitä Oikeaa. Pari yötä nukuttuani olo on hieman levollisempi, mutta pelko ja ahdistus vaivaavat edelleen.

häät

Helsingin parhaat hääpukuliikkeet

Kun tuli kihlautumisen jälkeen aika miettiä hääpukua ja etsiä hääpukuliikkeitä joissa halusin vierailla, löysin ensimmäisenä morsius- ja juhlapukuliike Glamourin Lahdesta. Ajattelin silloin, että minun täytyy tehdä päiväretki sinne kunhan muutamme Helsinkiin. Onnekseni Glamour avasikin toisen liikkeen myös Helsinkiin melko pian sen jälkeen, joten päätin varata sinne ajan heti kun muuton ajankohta oli selvä. Olin ihastellut myös hääpukuliike Vienon some-kuvia ja halusin vierailla siellä samana päivänä, joten varasin ajan myös sinne. Samalla varasin ajan hää- ja juhlapukuliike Niinattareen viikon päähän näistä sovituksista, koska tiesin Niinattarella olevan todella suuri valikoima pukuja.