häät

Kuinka valita häiden teema?

Oletko koskaan miettinyt, miksi häät eivät näytä oikeassa elämässä yhtä upealta kuin kuvissa? Siihen on montakin eri syytä, mutta yksi niistä on yhtenäisen ilmeen puuttuminen.  Ja tässä tapauksessa kyse ei siis ole teemaväreistä vaan häiden yleisestä teemasta, joka määrittää koko häiden tunnelmaa. Olen huomannut, että monella hääparilla on se ongelma, että he tykästyvät moniin erilaisiin tyyleihin, jotka joskus jopa riitelevät keskenään. Yhtenäinen tyyli tai teema tuo juhlatilaan ja koko juhlan kulkuun tietynlaista sulavuutta ja antaa vaikutelman ammattimaisuudesta.

häät

Häiden suunnittelu liikkeelle

Tuntuu jännältä, että vaikka häihin on vielä kaksi vuotta aikaa, koko elämä pyörii nyt niiden ympärillä. Joka toinen ajatus koskee häitä. Suunnittelu on kuitenkin alkanut vasta nyt hieman yli kuukausi sitten, vaikka kosinta tuli jo maaliskuun lopussa. Tätä blogia ei kuitenkaan olisi syntynyt, ellen olisi menossa naimisiin, sillä häät on aihe, josta haluan palavasti kirjoittaa. Ja minullahan kyllä riittää sanottavaa häistä ja kaikesta siihen liittyvästä. Näitä mielipiteitä on yksi jos toinenkin tuttava saanut kuulla. Ihanaa että pääsen jakamaan ne kanssanne!