Ja taas ollaan kuukausi lähempänä häitä! Koska joulukuu on meille rauhoittumisen ja rentoutumisen aikaa, olen päättänyt olla asettamatta suuria tavoitteita to-do-listan suhteen. Vaikka olemmekin joutuneet laittamaan hääsuunnittelun syrjään viime aikoina kiireiden vuoksi ja asiat eivät ole edenneet, joulu on meille tärkeää stressitöntä aikaa. Onneksi muutamia asioita on saatu viime kuussa eteenpäin. Tässäpä hieman listausta näistä asioista.
Avainsana: hääseurue
Suomen häämessut Oulussa 2.2.2019
Lauantaina kävimme kiertelemässä Suomen häämessuilla Oulussa ja tällä kertaa sain Samun lisäksi mukaani kaasoni Sofian, kaksi morsiusneitoani Milkan ja Natalian sekä äitini. Meitä oli siis aikamoinen joukko. Messuilla oli ihana päästä taas keskelle häähuumaa varsinkin kun mukana oli huippu porukka nauttimassa messutunnelmasta!
Häiden suunnittelu liikkeelle
Tuntuu jännältä, että vaikka häihin on vielä kaksi vuotta aikaa, koko elämä pyörii nyt niiden ympärillä. Joka toinen ajatus koskee häitä. Suunnittelu on kuitenkin alkanut vasta nyt hieman yli kuukausi sitten, vaikka kosinta tuli jo maaliskuun lopussa. Tätä blogia ei kuitenkaan olisi syntynyt, ellen olisi menossa naimisiin, sillä häät on aihe, josta haluan palavasti kirjoittaa. Ja minullahan kyllä riittää sanottavaa häistä ja kaikesta siihen liittyvästä. Näitä mielipiteitä on yksi jos toinenkin tuttava saanut kuulla. Ihanaa että pääsen jakamaan ne kanssanne!