häät

Juhlatilan koristelut

Hirvihaaran kartanon lasipaviljonki on upea ja juhlava ihan sellaisenaan eikä loistavien kattokruunujen seuraksi tarvita juuri muita koristeita. Vuokrasimme kuitenkin muutamat tarpeelliset koristeet häitämme varten Cosa Nostra Crew:lta (kyntteliköt) ja Annen Party & Deco:lta (kaikki muut koristeet). Koristelu ei sujunut ihan ongelmitta, koska lasipaviljongissa oli häät edeltävänä päivänä ja meidän häiden koristelun pystyi toteuttamaan vasta hääpäivänä. Itse emme päässeet hääaamuna koristelemaan juhlatilaa, joten suurimman osan koristelun toteutuksesta hoiti kartanon väki. Joudun myöntämään, että koristelussa olisi voinut olla paljon parantamisen varaa. Ongelmaksi muodostui se, että jouduin luottamaan sokeasti muiden kykyyn toteuttaa visioni, eikä se mennyt ihan nappiin.

häät

Vihkiseremonia

Minulle oli alusta asti tärkeää saada mennä kirkossa naimisiin. Koska pääkaupunkiseudun kirkot eivät olleet meille entuudestaan kovin tuttuja, päätimme valita sen, mikä sopi tyyliimme parhaiten. Niimpä päädyimme valitsemaan Johanneksenkirkon vihkikirkoksemme. Kirkko piti varata jo yli vuosi ennen häitä pääkaupunkiseudun kirkkojen kesän 2020 vihkiaikojen yhteisessä valinnassa. Saimme juuri sen ajan juuri siihen kirkkoon, mitä olimme toivoneetkin. Vihkiajat on sijoitettu tunnin välein, mutta varsinaiseen vihkiseremoniaan meille oli varattu aikaa vain 30 minuuttia. Aluksi se tuntui liian lyhyeltä ajalta, mutta lopulta saimme sen juuri ja juuri riittämään.

häät

Sulhasen häätyyli

Vielä hääsuunnittelun alussa ajattelin, että sulhasen häätyyli koostuu vain sille päivälle valitusta asusta. Luulen, että monet muutkin ovat tehneet sen virheen ja onneksi osaan nyt teille kertoa, että asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Tietysti sulhasia on monia, ja ehkä joku ei haluakaan hääpäivänään mitään sen kummempaa kuin puvun niskaan. Onhan sellaisia morsiamiakin olemassa! Samun tyyli koostui kuitenkin muistakin tarkkaan harkituista yksityiskohdista, jotka nyt teille paljastan.