Kuten varmasti moni on huomannutkin, tässä kuussa bloggaaminen on jäänyt sivuun lähes kokonaan. Suurin syy siihen on kiire ja mieletön stressi. Häästressi sai alkunsa koronaviruksesta, mutta positiivisten koronauutisten jälkeenkin stressi on syönyt ilon kokonaan hääsuunnittelusta. Korona on vaikuttanut siihen niin, että meidän alkuperäinen aikataulumme on mennyt uusiksi ja nyt tuntuu ettei mitään ehdi tehdä ajoissa. Lopulta stressi ajoi minutkin romahduksen partaalle.
Avainsana: häät
2 kuukautta häihin
Nyt se on vihdoin täällä. Meidän hääkesä 2020. Joka toinen päivä pysähdyn hetkeksi tajuamaan, että ne häät on ihan oikeasti aivan nurkan takana. Tunne on yhtä aikaa jännittynyt, riemastunut ja ahdistunut. Vaikka olemmekin hääsuunnittelun kanssa hyvässä vauhdissa, stressaan pieniä asioita ja tietysti sitä, miten korona tulee vaikuttamaan tähän kaikkeen. Haluaisin vain niin kovasti, että kaikki sujuu hyvin ja pääsemme onnellisena juhlistamaan avioliittoamme kaikkien rakkaiden kanssa. Välillä osaan olla todella luottavainen ja itsevarma, mutta välillä ahdistus kerääntyy rintaan niin, että on vaikea hengittää. Mutta nyt siis kesäkuun tehtävälistan kimppuun.
Huiput hääkengät haussa
Jos olet seurannut blogiani, olet varmasti huomannut, että olen puhunut jo useaan kertaan hääkenkien metsästyksestä. Olen aloittanut hääkenkien etsinnän jo pari vuotta sitten, kun aloin pohtimaan hääasuani kokonaisuudessaan. Silloin luulin löytäneeni itselleni täydelliset kengät, jotka osoittautuivat sekä epäkäytännöllisiksi niiden liian korkean koron vuoksi että liian kalliiksi. Kyseinen malli on Badgley Mischkan Kiara, josta tuli lopulta vain inspiraation lähteeni. Tavoitteena oli siis löytää mahdollisimman samantyylinen kenkä, joka sopii budjettiin.
