Ja niinhän siinä kävi että torstaina illalla iski pieni hermoromahdus kun varailin taas sovitusaikoja hääpukuliikkeisiin. Koko asia alkoi ahdistamaan ja tuskastelin vain kihlatulleni, että lopulta käy niin että minulla ei ole mitään päällepantavaa häissämme. Vaikka olen tehnyt parhaani ja koittanut etsiä häämekkoa järjestelmällisesti ja mahdollisimman ennakkoluulottomasti, en ole onnistunut löytämään Sitä Oikeaa. Pari yötä nukuttuani olo on hieman levollisempi, mutta pelko ja ahdistus vaivaavat edelleen.
Avainsana: paniikki
Hääpaniikkia
Huomasin äskettäin, että yksi suosikkivalokuvaajistani, joita olin seurannut Instagramissa, on lähes kokonaan buukattu kesälle 2020. Siitä yllättyneenä aloin kysellä muilta häätoimijoilta heidän aikatauluistaan kesälle 2020 ja sain kauhukseni huomata, että olin menettänyt mahdollisuudet jo muutamaan haaveilemaani toimijaan. No siitäkös paniikki syntyi.