Halusin aloittaa hääpäivämme kertaamisen jo kauempaa, koska en ehtinyt enää kirjoittaa kuulumisia blogiin ennen häitä. Edeltävällä viikolla tapahtui todella ja paljon ja olimme todella kiireisiä. Joka päivälle oli suunniteltu jotain ohjelmaa ja aika tuntui loppuvan kesken. Olin stressaantunut, mutta onneksi kaikki saatiin hoidettua ajoissa. Tässä siis vielä tunnelmia häitä edeltävältä viikolta.
Avainsana: stressi
9 kuukautta häihin
Häät lähestyvät kauhistuttavaa vauhtia. Edellinen kuukausi on kulunut rennoissa merkeissä ja viime kuun to-do-listalta ei ole tehty yhtään mitään. Päätin tarkoituksella ottaa hieman rennommin, koska asioilla ei ole varsinaisesti kiire. Listalla on siis edelleen samat tehtävät kuin viime kuussa, joten pohdin nyt vähän yleistä tunnelmaa ja fiiliksiä häiden suunnittelusta. Toivottavasti tässä kuussa olisi motivoituneempi olo ja saisimme enemmän aikaan.
Hermoromahdus
Ja niinhän siinä kävi että torstaina illalla iski pieni hermoromahdus kun varailin taas sovitusaikoja hääpukuliikkeisiin. Koko asia alkoi ahdistamaan ja tuskastelin vain kihlatulleni, että lopulta käy niin että minulla ei ole mitään päällepantavaa häissämme. Vaikka olen tehnyt parhaani ja koittanut etsiä häämekkoa järjestelmällisesti ja mahdollisimman ennakkoluulottomasti, en ole onnistunut löytämään Sitä Oikeaa. Pari yötä nukuttuani olo on hieman levollisempi, mutta pelko ja ahdistus vaivaavat edelleen.