On aika kertoa tarina siitä, kuinka päädyin onnellisesti kihloihin. Niiden, jotka eivät kestä ällösöpöjä romanttisia tarinoita, kannattaa suunnata pois tästä postauksesta ja palata taas ensi viikolla, sillä nyt luvassa on juurikin sitä ällöä ja ylisöpöä vuodatusta. Jos kuitenkin olet samanlainen höpsö romantikko kuin minä, tässä tulee makeaa mahan täydeltä. Mutta alkuun kerron hieman taustaa siitä, kuinka minulla oli tapana ajatella tulevasta kosinnasta.
Hieman nuorempana, ennen kuin olin tavannut ”Sen Oikean”, olin pakkomielteisen tarkka iästä ja aikataulusta, jolla halusin mennä naimisiin. Tiedän, että se kuulostaa monesta ihan hullulta, mutta tiedän myös, että on muitakin tyttöjä ja nuoria naisia joilla on suuruudenhulluja haaveita häidensä suhteen. Tiesin, että haluan naimisiin ennen ikää 25 ja kihlauksen olisi tultava alle 3 vuotta seurustelun jälkeen. Tiesin myös, että en halunnut kihlauksen kestävän enempää kuin vuoden.
Moni teistä varmasti olettaa, että näin ei kuitenkaan tapahtunut. Mutta kyllä, sain juuri sen mitä halusinkin kihlaukseni suhteen. Se ei ollut tietenkään suunniteltua vaan tuli luonnollisena jatkumona suhteellemme. Ongelmana suhteemme alkuvaiheessa olikin se, että olisin ollut vieläkin innokkaampi menemään naimisiin ja jouduttaa aikataulua vielä entisestään, kun olin tavannut unelmieni miehen. Muistan kun puhuin jo puolen vuoden seurustelun jälkeen naimisiinmenosta ja lapsista. Onnekseni tämä mies ei vähästä säikähtänyt, vaikka moni muu olisi juossut siinä vaiheessa karkuun. Kun aloimme seurustelemaan, olisin ollut valmis menemään kihloihin jo vuoden päästä. Onneksi Samu päätti odottaa hieman pidemmälle. Loppujen lopuksi kihlaus tuli molempien mielestä juuri oikeaan aikaan, sitten kun me molemmat olimme siihen valmiita.
Ja nyt itse kihlaustarinaan.
Olimme seurustelleet 2,5 vuotta kun vihdoin nostin asian vakavissani esille. Sanoin, että tämän suhteen on parasta edetä seuraavalle tasolle ja pian. Yllätyksekseni olimme molemmat samaa mieltä. Halusimme kuitenkin kunnollisen ja perinteisen kosinnan, joten lupasin vielä odottaa. Tästä hetkestä eteenpäin tiesin, että kihlaus on tulossa pian. Sitten aivan yllättäen tuli tammikuussa muutto Luxemburgiin. Oletin että se lykkäisi kihlausta viidellä kuukaudella, joten jäin kärsimättömästi kärsivällisesti odottamaan.
Jo ennen Luxemburgiin muuttamista varasimme matkan Pariisiin pääsiäiseksi, sillä sinne on suhteellisen lyhyt matka junalla Luxemburgista, enkä ollut aikaisemmin siellä käynyt. Kun reissu alkoi lähestyä, aloin epäilemään kosintaa matkan aikana. Epäilykseni kuitenkin hälveni, sillä tiesin että Samulla ei ollut ollut mahdollisuutta käydä ostamassa sormusta Luxemburgissa ja kaiken lisäksi hän ei vaikuttanut yhtään hermostuneelta tai näyttänyt piilottelevan mitään sormuksen kaltaistakaan.
Ensimmäinen ilta Pariisissa kului mukavasti levätessä ja heräsimme aikaisin seuraavana aamuna. Meillä oli paljon ohjelmaa luvassa. Suuntasimme heti Versailles’n palatsille ja illaksi vielä Champs-Élysées’lle. Kävimme katsastamassa Lafayetten ostoskeskuksen ja katsomassa Riemukaarta iltahämärässä. Illan tullen olimme molemmat todella väsyneitä ja päätimme etsiä mukavan pizzerian hotellimme lähistöltä. Päädyimme ravintolaan, joka oli aivan Eiffel-tornin lähellä, sillä olimme päättäneet vielä lopuksi kävellä Eiffel-tornin kautta hotellillemme. Halusimme ihailla Eiffeliä iltavalaistuksessa, jonka tiesimme syttyvän yhdeksältä eli sopivasti noin 20 minuutin päästä illallisemme päättymisestä.
Puisto oli hyvin hiljainen. Näimme vain muutamia ohikulkijoita ja pari nuorta hengailemassa. Kävellessämme puistossa vastaan tuli orkesterikoroke. Nousimme siihen odottamaan valojen syttymistä, jotta näkisimme paremmin, sillä Eiffel oli aivan puiston toisessa päässä. Samu joutui suostuttelemaan minut ylös asti, sillä olin väsynyt, viluissani ja vatsa aivan täynnä ruokaa hieman haluton enää jäämään ulos.
Kun Samu asetteli minut keskelle lavaa ja seisoi vastapäätä minua, tajusin vasta että nyt taitaa olla se hetki. Hän piti kauniin puheen yhteisestä taipaleestamme ja kokemuksistamme kolmen vuoden ajalta. Sitten hän polvistui ja otti sormusrasian taskusta. Tässä vaiheessa pillitin jo onnesta, vaikka olin osannut odottaa tätä hetkeä jo useamman kuukauden ja hetki sitten olin vain halunnut hotellille lämpimään peiton alle. Olin haljeta onnesta.
Kun olin sopertanut jotain että ”joo” tai ”tietenkin”, halasimme pitkään. Kosinnan jälkeen jäimme vielä odottamaan muutaman minuutin valojen syttymistä. Kuten edellisenäkin iltana Eiffel-tornin ensikertaa nähdessäni, syttyessään se oli maaginen ja sai ihoni kananlihalle. Tai olisi saanut ellei kihlaus olisi sitä tehnyt juuri hetkeä aikaisemmin. Hetken Eiffeliä ihailtuamme palasimme hotellille kuumaan kylpyyn käsi kädessä ja minä todennäköisesti hieman ilmassa leijuen kaikesta siitä onnen määrästä.
Rakkaudella, Venla
futuremrsw.com 