häät

Miltä tuntuu, kun rahat ei riitä?

Kävimme vastikään Samun kanssa hääbudjettiamme läpi jo neljännen kerran alusta loppuun saakka säätäen jokaista yksittäistä menoerää ja pohtien mistä voisimme leikata. Ja aina lopputulema on ollut vielä pahempi kuin edellisellä kerralla. Vaikka jokaisella kerralla koitamme säätää budjettia pienemmäksi, se kasvaakin huomattavasti. Tällä kertaa saimme kuitenkin leikattua budjetista suurehkon osuuden raa’asti vain luopumalla meille tärkeistä asioista.

Syy siihen, miksi olen pitkään blogissani vältellyt rahasta puhumisesta, on se tosiasia, että en kehtaa puhua rahasta. Jostain syystä itselläni ja myöskin muilla ihmisillä on käsitys, että omia raha-asioita ei saisi levitellä julkisesti tai varsinkaan kirjoittaa niistä blogiin kaikkien luettavaksi. Minulle tämä blogi on kuitenkin kuin päiväkirja enkä häpeä kertoa rahoistani muille. Ehkäpä tilanne olisi eri, jos olisin mielettömän rikas…

Viime aikoina olen stressannut paljon raha-asioista. Häihin säästäminen on todella hankalaa ja hidasta ja on vaikea arvioida kuinka paljon rahaa ehtii säästää parissa vuodessa. Stressin aiheuttaa tietenkin hääbudjettimme suuruus. Koko ajan budjetti kasvaa sitä myötä kun huomaan, että olemme unohtaneet budjetoida jonkin pienen yksityiskohdan kuten vieraskirjan tai kengät.

Ensimmäisen kerran stressi iski, kun huomasin että suunniteltu hääbudjetti olikin kaksi kertaa sen verran paljonko meillä tulisi olemaan varaa. En ihan kehtaa sanoa ääneen paljonko tämä budjetti oli. Toivon edelleen, että tämä utopistinen toive jotenkin toteutuu ja rahat jostain tippuvat syliini. Niin ei kuitenkaan todennäköisesti tule käymään, joten oli aika luopua haaveista ja alkaa pilkkomaan budjettia pienemmäksi. Hääpaikka, valokuvaaja ja videokuvaaja on jo varattu, joten niistä ei voinut joustaa, mutta kaikesta muusta voi. Pienensimme esimerkiksi mekkobudjettia, sormusbudjettia, ruokabudjettia ja kukkabudjettia. Mistään näistä en tietenkään olisi halunnut luopua.

Minun oli pakko avautua vähän, koska rahasta aiheutuva stressi on pahinta mitä tiedän. Ymmärrän täysin, että stressi vähentyisi sillä, että järjestäisimme pienemmät ja yksinkertaisemmat häät. Ja ymmärrän myös sen, että monilla pareilla saattaa olla paljonkin vähemmän rahaa kuin meillä, joten on epäreilua valittaa tällaisesta asiasta. Kaikki on kuitenkin mielestäni suhteellista. Pahimmalta tuntuu varmaan kuulla muiden mielipiteitä asiaan. Ja niitähän riittää. Miksi muut eivät voi hyväksyä sitä, että me saamme itse päättää mihin haluamme käyttää rahamme?

Aion jatkossa kuitenkin kertoa kaikki hääpalveluiden ja -tarvikkeiden hinnat täällä blogissani, jotta siitä olisi mahdollisimman paljon apua tuleville morsiamille. Suunnitelmissa on myös kirjoittaa rahan säästämisestä ja muusta budjettiin liittyvästä, joten häiden rahapuolesta kiinnostuneille on lisää tiedossa!

Rakkaudella, Venla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s