Juhuuuu!! Lauantaina sain tietää että olen voittanut Valo Filmsin kihlavideoarvonnan, johon osallistuin Love Me Do -messuilla tammikuussa! Siis aivan käsittämätöntä että voitin jotain näin hienoa, koska tuntuu että en ole koskaan voittanut mitään arvonnoista joihin olen osallistunut. Juttelin Valo Filmsin Ilonan kanssa tänään ja nyt on vähän jo makua ja ideoita tulevaan videoon. Olen kyllä super innoissani!

Valo Films tekee paljon video- ja valokuvausta häihin ja he ovat todella taitavaa ja sydämellistä porukkaa. Itselleni on hyvin tärkeää päästä tekemään yhteistyötä ihmisten kanssa, joilla on oikea asenne ja joiden tekemisestä näkyy hyvä meininki ja intohimo sitä kohtaan. Tästä pääset heidän nettisivuilleen ja alle laitan Valo Filmsin esittelyvideon, joka on koostettu viime vuoden häävideoista.

Alunperinhän meillä ei ollut suunnitelmissa tehdä mitään kihlavideota, joten meillä ei Samun kanssa ollut mitään suunnitelmia videoon liittyen. Pohdimme asiaa kuitenkin eilen illalla, jotta osaisin kertoa Ilonalle, mitä me haluaisimme kihlavideolta. Keskustelun perusteella meille tärkeää videossa olisi se, että video olisi meidän näköisemme. Lisäksi halusimme mahdollisesti yhdistelmän urbaania- sekä luontoympäristöä videoon, sillä koemme olevamme sekoitus molempia.

Tänään pääsin juttelemaan puhelimessa Valo Filmsin Ilonan kanssa ja jakamaan vähän ideoita. Kerroin Ilonalle lyhyesti miten tapasimme ja kuinka menimme kihloihin. Kuten olimme Samunkin kanssa suunnitelleet, puhuimme siitä, miten videon pitäisi olla juuri meidän näköisemme. Yksi ehdotuksistani oli, että kihlavideo toteutettaisiin save the date -videona, sillä meille ei tule ollenkaan save the date -kortteja. Ilona ehdottikin, että voisimme tehdä kokonaisesta videosta erillisen save the date -klipin, jonka voisimme jakaa vieraillemme, mikä oli mielestäni todella mahtava idea.

Yläpuolella oleva video on viime vuoden arvonnassa voittaneiden kihlavideo. Erityisesti pidin siinä kohtauksesta, jossa pariskunta kävi laittamassa rakkauslukon sillan kaiteeseen. Meilläkin olisi toiveena, että videossa voisimme tehdä erilaisia juttuja sen sijaan, että seisoisimme vain videokuvattavana. Voin nimittäin sanoa, että meistä kumpikaan ei osaa olla luonteva kameran edessä. Vielä yksi asia, mitä olimme Samun kanssa toivoneet oli että saisimme koiramme Pepen mukaan videoon, sillä hän on osa pientä perhettämme. Varsinkin jos ympäristö olisi sellainen, että Pepe voisi juoksennella vapaana ympärillämme. Oli kiva kuulla Ilonalta että sekin onnistuisi.

En malta odottaa että kesä saapuisi jo ja pääsisimme suunnittelemaan videota tarkemmin sijainnin ja toteutuksen suhteen! Videosta tulee kyllä todella upea! Kiitos vielä kerran Valo Films tästä upeasta lahjasta!

Rakkaudella, Venla

5 kommenttia artikkeliin ”Valo Filmsin arvonnan voittaminen!

    1. Joo olin huomaavinanikin Instagramista että laitoit jotain Valo Filmsistä ja aattelin että ehkä he kuvaavat teidän häät. Teillekkin tulee varmasti aivan mahtavaa materiaalia kun he ovat niin taitavia ja ihania ihmisiä!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s