Masennuksesta

Maailmanlaajuisen mielenterveyspäivän kunniaksi halusin kirjoittaa aiheesta omasta näkökulmastani kertomalla oman tarinani. Tätä postausta on hieman hankalampi kirjoittaa, mutta haluan silti tehdä sen, koska tiedän että maailmassa on niin monia, joille arjesta selviytyminen on hankalaa mielenterveysongelmien vuoksi. Ajattelin, että ehkä jos kerron minun tarinani, se auttaa muitakin eteenpäin kohti paranemista.

Maailman mielenterveyspäivää vietetään tänään 10. lokakuuta.

Olin nuorempana enimmäkseen iloinen ja positiivinen lapsi. Kuten muutkaan sen ikäiset, en miettinyt omakuvaani sen tarkemmin vaan elämäni pyöri perheen ja kavereiden ympärillä. Yläasteella kaikki vähitellen muuttui, kun lapsuuden ystävyyssuhteet kuihtuivat ja lopulta huomasin jääneeni yksin. En tiennyt mistä se voisi johtua ja syytin itseäni siitä, että en ollut nähnyt tarpeeksi vaivaa suhteiden ylläpitämiseen. Ehkä se oli totta, ehkä ei. Jälkikäteen voin kuitenkin sanoa, että ehkä niin kuuluikin käydä, jotta löysin uusia erilaisia ystäviä. Ystävystyin läheisesti kahden ihanan ihmisen kanssa, jotka ovat edelleen parhaita ystäviäni.

Yläasteella myös ulkonäköni muuttui ja hyvin teinimäiseen tapaan olin todella epäitsevarma kehostani ja näppyisestä naamastani. Aloin syyttää ulkonäköäni kaikesta ja pidin sitä myös syynä siihen, että aikaisemmat ystäväni olivat häipyneet enkä saanut uusia ystäviä. Pidin jokaista virnistystä ja naurahdusta pilkkana ulkonäköäni kohtaan. Otin yläasteella koulun todella vakavasti ja tein kovasti töitä arvosanojeni eteen. Luulen myös sen ajaneen ihmisiä pois ympäriltäni. Vaikka en koe tulleeni kiusatuksi kuten monet muut nuoret, sain usein osakseni näkyvää silmien pyörittelyä ja syrjintää.

Lukiovuodet kuluivat ohi nopeasti pienessä kaupungissa ja sinä aikana olin löytänyt itselleni mahtavan kaveriporukan. Yliopistoon ja toiselle paikkakunnalle lähteminen oli minulle uusi alku. Uudet tuttavuudet ja uusi kaupunki. Yläasteen pelot alkoivat taas palata, kun pelkäsin että en saa yhtään ystävää. Ensimmäinen vuosi oli kuitenkin mahtava. Sain ympärilleni ihanan ystäväpiirin, keväällä tapasin nykyisen kihlattuni ja olin todella tyytyväinen elämääni.

Tästä alkoi kuitenkin alamäki. Kaukosuhde ei sopinut minulle yhtään. Varsinaisessa suhteessa ei ollut hankalaa, päin vastoin meillä meni oikein hyvin. Ongelmana oli, että olin lohduton joka kerta kun jouduin sanomaan hyvästit. Toisena vuonna huomasin myös, että opiskelemani ala ei ollut minua varten. Olin kuitenkin liian ylpeä ja itsepäinen lopettaakseni. En uskonut luovuttamiseen enkä uskaltanut jättäytyä tyhjän päälle. Tämä oli kuitenkin huono päätös, jonka johdosta vaivuin masennukseen.

Masennus on monelle niin henkilökohtainen asia, että sitä on vaikea jakaa muiden kanssa. Minäkin pidin omat ongelmani salassa enkä antanut niiden näkyä ulospäin. Ymmärrän hyvin myös sen, että monet sanovat häpeävänsä masennusta eivätkä siksi uskalla kertoa siitä muille. Minä en pitänyt masennustani oikeana masennuksena, sillä tiesin että maailmassa on niin monia muita, joiden tilanne on paljon synkempi. Nykyisin osaan paremmin myöntää sen, että olen ollut sairas enkä tarvitse ketään vahvistamaan tai toteamaan sitä sen ollakseen totta.

Tuli yliopiston kolmas vuosi. Olin jatkuvasti masentunut, mutta liian epävarma kertomaan siitä kenellekään. Harva oikeasti tiesi, miten paha tilanne oli. Silti tunnollisesti kävin yhä koulussa, tein koulutyöt ja palautin ne lähes aina ajoissa. Koulu ei enää stressannut, sillä olin päättänyt tyytyä siihen. Mielessäni olin siinä tilassa, että en uskonut maailmassa olevan minulle mitään näkemisen tai kokemisen arvoista. Olin täysin vailla suuntaa tai halua tehdä mitään. Yksinäisyys ja masennus aiheuttivat itsetuhoisia ajatuksia ja itsetuhoista käytöstä. Samalla tuhosin kaverisuhteeni, jotka olivat minulle ainut lohtu yksinäisyyteen.

Asetin valtavia paineita ystävilleni, joiden kanssa minulla oli aina hauskaa ja jotka saivat mieleni hetkeksi pois synkistä ajatuksista. Välillä kuitenkin tunsin, että he eivät voineet täysin olla tukena, koska he eivät tienneet millaisten asioiden kanssa painin. Työnsin siis heidät pois ja jäin täysin yksin. Tiedän että he olisivat auttaneet minua, jos olisin paremmassa tilanteessa avautunut ja antanut heidän auttaa. Toivon vieläkin, että ystävyyssuhteeni olisivat korjattavissa. Tiedän, että se vaivaa minua, sillä näen heistä unia vielä nykyäänkin.

Pari vuotta sitten olin tässä elämäni synkimmässä tilassa. En ollut onnellinen enkä pitänyt lähes mistään elämässäni. Tiedän, että en voi syyttää mielenterveyttä sinä aikana tekemistäni valinnoista, mutta voin sanoa että olin silloin täysin erilainen ihminen kuin nykyään enkä tekisi niitä samoja valintoja. Haluan myös muistuttaa kaikkia siitä, että ikinä ei voi tietää millaisten asioiden kanssa kohtaamasi ihmiset kamppailevat. Voin sanoa omaan kokemukseeni pohjautuen, että jokaisen sisäiset demonit voivat ottaa vallan ja yrittää tehdä tuhoa ulkopuolella. Tämän vuoksi on tärkeää muistaa osoittaa kaikille ystävyyttä, sillä se saattaa olla masentuneen ihmisen ainoa valopilkku.

Oma tilanne mielenterveyteni kanssa parani vasta kevään vähitellen saapuessa kolmannen yliopistovuoden lopussa. Tein yhden elämäni parhaista päätöksistä ja päätin jättää opinnot kesken ilman minkäänlaista varasuunnitelmaa. Olen kirjoittanut siitä enemmän blogipostauksessani täällä. Kevään aikana löysin minulle ja Samulle ensimmäisen yhteisen asuntomme Oulunsalosta, mikä antoi uutta puhtia. Lisäksi teimme varauksen koiranpentuumme, jonka oli määrä tulla kesällä. Kun vihdoin kesällä pääsimme asettumaan uuteen kotiimme, huomasin miten paljon iloisempi ja energisempi olin. Päätin jatkaa sillä polulla ja tehdä elämässä päätöksiä, jotka tekisivät vain juuri minut onnelliseksi. Se oli avain parempaan minuun ja mielenterveyteni parantamiseen.

Nykyisin masennus ei enää vaivaa minua samalla tavalla kuin ennen. Kuten jokaisella meistä, elämäni kulkee vuoristorataa, jossa on välillä ala- ja ylämäkiä. Sen mukaan välillä käydään pohjalla, mutta välillä koetaan myös niitä elämän huippuhetkiä. Jokaisen tie paranemiseen on yksilöllinen, joten en osaa kertoa täydellistä reseptiä, joka auttaa mielenterveyden paremmalle polulle. Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että masennuksesta olisi hyvä puhua jollekulle. Itsekin kävin psykologilla, mutta valitettavasti tämä henkilö ei ollut minulle se oikea. En tajunnut vaihtaa psykologia vaan pysyttelin saman henkilön kanssa, mikä ei loppujen lopuksi auttanut minua ollenkaan. Psykologeja on monia, joten jos ensimmäinen ei nappaa, niin suosittelen etsimään uuden niin kauan että koet olosi turvalliseksi ja koet saavasi apua.

Haluan myös muistuttaa kaikkia siitä, että masennus ei ole mielentila, jonka voi vain muuttaa omasta halusta. Kukaan ei halua olla masentunut. Kukaan ei vapaaehtoisesti ota sitä taakkaa kantaakseen. Masennusta ei myöskään saisi sekoittaa surun tunteeseen. Sitä ei voi parantaa jäätelöllä tai kunnon halauksella. Muistetaan ymmärtää, että masennuksessa ei ole kyse siitä mitä tapahtuu masentuneen ihmisen ympärillä vaan siitä, mitä tapahtuu hänen päänsä sisällä.

If you know someone who’s depressed, please resolve never to ask them why. Depression isn’t a straightforward response to a bad situation; depression just is, like the weather.

Stephen Fry

Onnellisuus lähtee mielestäni siitä, että päättää ottaa ohjat elämässä ja toteuttaa itseään parhaansa mukaan. Olen ilokseni huomannut, että olen oppinut olemaan onnellinen yksinkin, joten en ole täysin riippuvainen parisuhteestani. Tärkeää on myös se, että osaan olla onnellinen vailla päämäärää elämässä. Koska onnea on eläminen. Pelkästään se, että on saanut mahdollisuuden elämään on juhlistamisen arvoista. Elämässä on niin monia kauniita asioita. Nauti niistä. Sillä sinun elämäsi on vain ja ainoastaan sinun eikä kenenkään muun. Jos sinulle on annettu vain yksi tilaisuus elämässä, elä se juuri mielesi mukaan.

Rakkaudella, Venla