Kaikki artikkelin kuvat: Susanna Nordvall
Kuten monet morsiamet saavatkin heti ensimmäisenä kuulla, hääpäivä menee ohi niin nopeasti. Meidän päivämme ei ollut poikkeus vaan kaikki hujahti ohi ihan kuin muutamassa tunnissa. Ohjelmaa oli kuitenkin ihan aamun varhaisemmista tunneista iltamyöhään asti. Olin tehnyt meille tarkan aikataulun etukäteen koko päivälle noin 15 minuutin tarkkuudella. Jälkikäteen ajateltuna se oli virhe, jonka vuoksi stressasin koko päivän ajan aikataulussa pysymisestä. Tässä kuitenkin esittelyssä meidän suunniteltu hääpäivän aikataulu.

- 6.45 herätys ja suihkuun (heräsin painajaisten jälkeen itse ennen herätystä noin 6.30)
- 7.00 kauneustiimi saapuu hotellille ja osa morsiusneidoista lähtee aamupalalle
- 7.50 morsiamen aamupala
- 9.30 valokuvaaja ja videokuvaaja saapuvat
- 12.00 sushia lounaaksi (tilasin etukäteen kuljetuksen woltilla)
- 13.00 kaikki valmiina ja kirjaudutaan ulos hotellista (tästä oltiin puoli tuntia myöhässä)
Alunperin uloskirjautuminen oli klo 12, mutta kun huomasimme, että emme ehdi valmiiksi siihen mennessä, soitin respaan ja pyysin lisäaikaa. Saimme luvan olla vielä tunnin pidempään, mutta huonekortit lakkasivat toimimasta ja jouduimme hakemaan vielä uudet. Emme kuitenkaan päässeet ulos vielä ihan yhdeltäkään, joten lopulta olimme ulkona noin 13.30. Auton lastaamisessa meni myös oma aikansa ja lähdimme hotellilta paljon suunniteltua myöhemmin.

- 13.30 kyytiin tila-autoon (lähtö hotellilta oli lopulta vasta noin 13.50)
- 14.00 vihkiminen alkaa (myöhästyttiin tästä 5 min)
- 14.30 vihkiminen päättyy
- 14.30-15.30 kuvausaikaa Helsingin keskustassa (aluksi eksyttiin eri paikkaan kuvaajan kanssa ja lopulta muutenkin venytettiin kuvausaikaa yli tuntiin)
- 16.30 tervetuliaissanat, malja ja onnittelujono (saavuimme kartanolle 20 min myöhässä)
Tähän ohjelmanumeroon meillä oli tarkka suunnitelma, jonka mukaan kuvaaja saisi aikaa kuvata juhlasalia. Tarkoitus oli siis, että tervetuliaissanojen yhteydessä kerrottaisiin muutakin infoa, jotta Susanna saisi aikaa kuvaamiseen. Tämän oli tarkoitus kestää 15 minuuttia, mutta hyppäsimmekin suoraan onnittelujonoon. Emme ehkä olleet riittävän hyvin käyneet läpi suunniteltua juontokaavaa seremoniamestareiden kanssa, jotta tämä olisi ollut heillekin selvää. Joka tapauksessa jouduimme unohtamaan tämän suunnitelman ja siirtymään seuraavaan. Onnittelujonoon oli varattu aikaa jostain syystä vain 5 minuuttia, mutta se päätyikin kestämään 10 – 15 minuuttia.

- 17.00 ruokailu (lopulta myöhästyttiin ruokailusta 15 minuuttia)
- 18.30 hääparin puheet (en muista enää tarkkaa aikaa, mutta pidimme puheet lopulta heti ruokailun jälkeen)
- 18.45 huiskutuspeli (tämä hääleikki päädyttiin siirtämään myöhemmäksi jälkiruoan jälkeen aikataulun myöhästymisen vuoksi)
- 19.00 bändi aloittaa & hääparin tanssi
- 19.00-19.45 bändin ensimmäinen setti (me käytiin tässä välissä ottamassa kuvia perheiden ja hääseurueen kanssa)
- 20.00 kakunleikkaus ja jälkiruoka (tämän jälkeen tuli useita puheita, joista osa oli meille yllätys)
- 21.00-21.45 bändin toinen setti (bändi aloitti toisen setin puoli tuntia myöhemmin, tässä välissä otimme myös parikuvia Samun kanssa)
- 22.00 kilpailujen voittajien julkistus (tätä ei koskaan toteutettu)
Tässä vaiheessa iltaa vieraat olivat kaikki omissa puuhissaan ympäri kartanon aluetta, joten päätimme olla kokoamatta kaikkia vieraita uudelleen juhlasaliin vain lyhyen ajan vuoksi. Suunnittelimme, että ohjelmanumeroiden voittajista olisi tehty powerpoint, jota olisimme voineet näyttää juhlasalissa, mutta tekniikka petti sen suhteen. Lopulta julkaisimme voittajat hääsivustollamme jälkikäteen ja lähetimme palkinnot postissa.
- 22.30 iltapala
- 23.00-23.45 bändin viimeinen setti (valokuvaaja ja videokuvaaja lähtivät tässä vaiheessa kotia kohti)
Häiden virallinen osuus ja ohjelma päättyivät bändin viimeiseen settiin, mutta baari oli edelleen auki ja laitoimme kaiuttimista musiikkia soimaan. Itse menin iltapalalle vasta tässä vaiheessa ja sen jälkeen tanssittiin pienellä porukalla tanssilattialla. Vaihdoin tässä vaiheessa myös mekon pois rennompaan asuun, jonka olin hankkinut iltaa varten. Juttelin vieraiden kanssa myöhään ja lopulta mentiin Samun kanssa yhdessä nukkumaan varmaan klo 2.00 jälkeen.

Aikataulu siis petti useastakin kohtaa ja olisin suunnitellut kaiken toisin, jos olisin tiennyt. Meillä oli liikaa ohjelmaa ja liian vähän aikaa, mutta pääasia on se, että vieraat viihtyivät hyvin. Tarkka aikataulu aiheutti myös sen, että stressasin koko hääpäivän ajan. Toisaalta uskon, että sitä ei olisi voitu välttää mitenkään, koska olin niin tietoinen jokaisesta päivän yksityiskohdasta. Ja koska olen hieman kontrollifriikki.
Muuttaisin aikataulusta siis sen, että en tekisi siitä noin tarkkaa. Vaikka saimme paljon erilaisia kuvia, olisin myös jälkikäteen ajateltuna halunnut järjestää valokuvaamiselle kuitenkin vielä hieman enemmän aikaa. Aamun aikataulua olisi voinut aikaistaa vielä lisää niin, että emme olisi kiireessä joutuneet juoksemaan suoraan hotellista autoon ja siitä kirkkoon. Toisaalta kaikki sujui kaikesta tästä huolimatta hyvin ja se on pääasia.
Rakkaudella, Venla