Miten hääpäivästäni tuli katastrofi

Kaikki artikkelin kuvat: Susanna Nordvall

Kaikki hääpäivän yksityiskohdat on nyt jaettu blogissa ja meidän häiden läpikäyminen alkaa lähestyä loppuaan. Kuten olen jo aiemmin maininnut, hääpäivä ei ollut niin sujuva kuin olisin toivonut. On todella vaikeaa huomata, että omasta hääpäivästä ei pysty nauttimaan. Jokainen pieni väärin mennyt yksityiskohta vaivaa ja päivän aikataulu stressaa. Jälkikäteen ajateltuna sen näkee selvästi, miten ajauduin vähitellen tähän pisteeseen häiden lähestyessä. Häiden jälkeen oli tyhjä olo, koska tuntuu että kaikki se vaiva oli mennyt hukkaan. Oli vaikea nähdä pieleen menneiden asioiden ohi niitä asioita, jotka olivat täydellisesti ja juuri niin kuin halusin. Siihen oppiminen on vienyt aikaa ja lopulta aika kultaa muistot.

Vielä pieni varoituksen sana: Tiedän, että teksti saattaa kuulostaa paikoittain ylidramaattiselta ja pinnalliselta. Tiedän, että hääsuunnittelua ei pitäisi ottaa niin vakavasti, mutta siihen aikaan se oli elämäni tärkein asia. Haluan uskoa että sen jälkeen maailmankatsomukseni on muuttunut ja minusta on tullut kypsempi. Ja loppujen lopuksi haluan kuitenkin jakaa rehelliset tunteeni hääpäiväämme liittyen.

Mikä siis meni pieleen meidän hääpäivänä?

Häiden jälkeen olen löytänyt sisäisen rauhan, mutta haluan vielä lyhyesti palata siihen, miksi meidän häät ei olleet unelmieni häät. Kaikki lähti liikkeelle bridezillamaisesta suunnitteluvimmasta. Olin päämäärätietoinen ja halusin parhaani mukaan välttää kaikki ongelmat. Minulla oli tapana sanoa: ”Meidän hääpäivänä ei MIKÄÄN mene pieleen, koska minä olen suunnitellut kaiken valmiiksi.” Uskoin vakaasti siihen, että jos kaikkea on ajateltu, mikään ei voi mennä pieleen. En kuitenkaan ottanut huomioon sitä, että hääpäivänä en ole itse tekemässä kaikkea omin käsin. En halua syyttää näistä virheistä kaikkia muita, enkä syytäkään. On kuitenkin vaikea hyväksyä se, että hääpäivänä piti vain sokeasti luottaa palkkaamiini hääalan ammattilaisiin ja silti sain pettyä.

Hääpäivä alkoi mukavasti vaikkakin melko lyhyillä yöunilla. Olin mennyt liian myöhään nukkumaan ja heräsin yöllä painajaisiin hämähäkeistä. Olin hereillä jo ennen herätystä ja hiivin suihkuun, kun kaikki muut vielä nukkuivat. Aamun laittautuminen oli mukavan rauhallista ja rentouttavaa. Stressi alkoi siitä, kun huomasimme että aika ei riitä. Lopulta jouduimme kiireessä pyytämään lisäaikaa hotellin vastaanotosta, pakkaamaan tavarat ja siirtymään alakertaan. Lähdimme liian myöhään hotellilta ja myöhästyimme vihkimisestä viisi minuuttia. Siinä vaiheessa minua jännitti todella paljon, joten en ehtinyt ajattelemaan muuta. Mieleni perukoilla kuitenkin sätin itseäni myöhästymisestä ja stressasin vihkimisen venymistä.

Vihkimisen aikana minulla oli tunteet pinnassa ja pystyin keskittymään hetkeen aamun kiireestä huolimatta. Olimme suunnitelleet siskoni lukevan Raamatun tekstin vihkimisen aikana ja siinä kohtaa oli sattunut pieni kommunikaatiovirhe. Vaikka olimme tiedottaneet tästä papille ja kirkolle etukäteen, emme olleet sopineet kuka tuo tekstin kirkkoon. Pappi ja kanttori olivat kai olettaneet, että tuomme itse Raamatun tai valitsemamme tekstin paikalle. Lukuhetken tullessa siskoni katsoi minua kysyvästi, kun pappi ilmoitti hänen lukevan tekstin. Kuiskasin sitten papille, että meillä ei ole tekstiä. Onneksi pappi pystyi lainaamaan Raamattuaan nopeasti siskolleni. Hieman minua ärsytti siinä hetkessä se, että olin unohtanut täysin tämän pienen yksityiskohdan, kun olin luullut ajatelleeni kaikkea.

Vihkimisen jälkeen suuntasimme Helsingin keskustassa kuvauspaikalle, jonka olimme sopineet etukäteen. Kävi kuitenkin niin, että olimme ymmärtäneet sovitun paikan väärin ja odottelimme siellä turhaan useamman minuutin. Tämä venytti vähän alunperin sovittua aikataulua ja olin stressaantunut siitä, että se söi meidän muutenkin vähäistä kuvausaikaamme keskustassa. Päätimme kuitenkin kuvata rauhassa, vaikka se vaarantaisi illan tarkasti suunnitellun aikataulun. Kuvausten jälkeen ajoimme kartanolle, jossa olimme päättäneet ottaa juhlasalissa eli lasipaviljongin puolella muutaman kuvan ennen vieraille esittäytymistä.

Ne kukat sitten. Olen lyhyesti maininnut kukista ja niihin liittyvästä harmistuksestani jo aikaisemmin blogissani. Jos olet lukenut Häät-lehden meistä tekemän artikkelin, tiedät varmasti miten paljon ne minua harmittivat. Siihen asti kaikki oli mennyt suhteellisen hyvin ja pienistä takaiskuista huolimatta olin hyvällä tuulella. Ensin saliin astuessani luulin, että kukat puuttuvat kokonaan. Vähitellen oivallus iski ja uskon että harmistus alkoi näkymään kasvoiltani. Olin toivonut suuria ja näyttäviä kukka-asetelmia, jotka nousevat korkealle vieraiden yläpuolelle. Olimme tilanneet kukkia joka toiseen pöytään säästääksemme rahaa, jotta voisimme panostaa pöytäkukkien näyttävyyteen määrän sijaan.

En tiedä loppuiko budjetti vai aika kesken, mutta emme saaneet yhtään sellaista kuin olimme toivoneet. Kukat olivat todella pienet ja jopa pienemmät kuin oma hääkimppuni. Ne eivät näyttäneet yhtään samalta kuin kuvissa, jotka olin lähettänyt floristille vaan todella mitättömiltä. Floristin kanssa olimme ehtineet nähdä Skype-puhelun välityksellä kerran, minkä aikana kerroimme toiveitamme värin ja mallin suhteen. Laitoin vielä lisäksi kuvia nähtäväksi, jotta varmistaisin että puheet ja näkemykset kohtaisivat floristin kanssa. Saimme tietysti vakuutteluja, että kaikki onnistuu ja niinpä annoin floristille suhteellisen vapaat kädet. Ehkä tämä oli se virhe, jonka tein asian suhteen omalta osaltani.

Muutaman nopean kuvan jälkeen siirryimme takapihalle kohottamaan maljaa. Meillä oli suunnitelma, jonka mukaan kuvaaja saisi jäädä saliin maljan ja alkusanojen ajaksi ottamaan kuvia. Minulle oli tärkeää saada ikuistettua juhlan yksityiskohdat ja juhlasalin koristeet ennen kuin vieraat pääsevät näkemään ne. Olin tehnyt suunnitelman maljapuheesta ja alkusanoista, jotka olivat bestmanin vastuulla. Vielä edeltävänä päivänä kaasoni oli tulostanut näitä ”käsikirjoituksia” ja jakanut ne kahdelle bestmanille. Lopulta meni kuitenkin niin, että puhuttuaan muutaman lyhyen lauseen verran bestman ohjasi vieraat onnittelujonoon. Olin tästäkin todella harmistunut, sillä olin käyttänyt puheen suunnittelemiseen aikaa ja olin uskonut kehittäneeni mestarisuunnitelman kuvaajan työn helpottamiseksi. Kun siirryimme terassille onnittelujonoon, kuiskasin hätäisesti kuvaajallemme, että suunnitelma meni näköjään heitolla uusiksi. Pahoittelin, ettei hän saanutkaan lupaamaani 10-15 minuuttia kuvaamiseen vaan suunnilleen 5 minuuttia. Onneksi meillä oli ihana kuvaaja, joka lohdutti minua, että hän ehti napsia ihan mukavasti kuvia lyhyessäkin ajassa.

Kun onnittelu oli ohi, siirryimme viimeisenä juhlasalin puolelle. Tässä vaiheessa näin pöytäkukat taas uudestaan ja itku meinasi tulla. Siihen hetkeen varmasti vaikutti kaikki tähän mennessä kertyneet pienet yksityiskohdat, jotka olivat menneet pieleen. Tuntui, että kaikki oli pilalla ja muistan, että tämä oli koko päivän ikävin hetki. Jälkikäteen tiedän, että näinhän asia ei ollut ollenkaan ja siitäkin päästiin yli. Eniten harmittaa miten paljon annoin sen vaikuttaa tunnelmaan. En muista siitä hetkestä ja syömisestä juurikaan mitään muuta kuin sen, että Samu kuiskaili korvaani ”kaikki on hyvin, ei se haittaa”. Ruokaa minun ei tehnyt mieli ollenkaan, vaikka se olikin maultaan erinomaista. Tuntui kuin kaikki ruokahalu olisi kadonnut. Mieleni pyöri ympyrää, kun puolet ajasta voivottelin kukkia ja muita pieleen menneitä asioita, ja toisen puolen stressasin aikataulusta ja loppuillasta.

Huomasin, että osa vieraista ei ollut päässyt paikalle vaikka ilmoittivat alunperin tulevansa. Muutamasta olimme saaneet ilmoituksen, mutta yksi kokonainen pöytä oli tyhjillään, koska he eivät olleet ilmoittaneet. Tämäkin oli ikävä takaisku, koska sali oli muutenkin todella täynnä ja harmittelin vieraita, jotka joutuivat istumaan meistä todella kaukana. Jos tämä tyhjä pöytä olisi otettu pois, osa vieraista olisi päässyt lähemmäs hääparin pöytää. Jälkiruoan aikana huomasin pöytien suhteen myös muita ongelmia, koska jälkiruokaa ei oltu katettu haluamallani tavalla. Pöydät olivat väärän kokoisia ja mallisia ja niiden koristelu näytti mielestäni typerältä eikä ollut yhtään sellainen kuin olin haaveillut. Jälkiruoasta jäi harmittamaan todella paljon myös se osuus, jonka mainitsin edellisessä postauksessani. Seuraavana päivänä hääkakun loppu oli nimittäin heitetty pois, kun menimme kysymään saisiko sen mukaan. En siis päässyt kunnolla nauttimaan jälkiruoastakaan.

Loput hääpäivän harmistukset ja ongelmat liittyivät aikatauluun. Vaikka olin suunnitellut sen viimeistäkin minuuttia myöten, kaikki petti muutaman vastoinkäymisen vuoksi. Meillä oli teknisiä ongelmia, joita hääseurueemme yrittivät urhoollisesti korjata ison osan illasta. Aikataulu venyi erityisesti valokuvien vuoksi, mikä ei toisaalta jälkikäteen harmita niin paljon, koska saimme todella ihania kuvia. Sillä hetkellä kuitenkin tuntui, että koko päivä oli ollut pelkkää häsläämistä, kiirehtimistä ja sekoilua. Jos olisin tiennyt sen etukäteen, en olisi täyttänyt päivää niin täyteen ohjelmaa. Parhaat häät ovat mielestäni sellaiset, missä vieraat saavat vapaasti viettää aikaa, mutta heillä on kuitenkin mielekästä puuhaa, jota voi tehdä juhlimisen ohessa.

Kun ajattelen sitä, miten intohimoisesti uskoin siihen, että mikään ei voi mennä pieleen kun riittävän hyvin suunnittelee, koen oloni haikean surulliseksi. Vähän samaan tyyliin kuin aikuisena muistelee kaiholla sitä lapsekasta innostusta ja lapsuuden viattomuutta, josta on joutunut vuosien kuluessa luopumaan. Vaikka olisin ollut vieläkin innostuneempi ja intohimoisempi (ihan kuin se olisi mahdollista) takaamaan, että kaikki menee hääpäivänä nappiin, en olisi pystynyt estämään suurinta osaa tapahtuneista tapahtumatta. Osa näistä oli omaa syytäni, mutta vaikka ei olisi ollut, olisin joutunut lopulta hyväksymään, että kaikkiin näihin en voi vaikuttaa. Häiden jälkeen en pitkään pystynyt puhumaan häistä enkä edes halunnut nähdä yhtään kuvia häistämme. Onneksi siitäkin on päästy yli.

Joten vinkkini kaikille morsiamille ja sulhasille on se, että oppikaa päästämään suunnittelusta irti jo muutamaa päivää ennen häitä. Oppikaa, että mikään ei ole enää hääpäivänä teidän käsissänne vaan teidän tehtävänne on vain istua ja nauttia matkasta. Itse en onnistunut nauttimaan hääpäivästä, sillä koin että kaikki ei mennyt nappiin suunnitelmieni mukaan. Ehkäpä jos tiedostatte etukäteen sen, miten asiat tulevat menemään niinkuin ne on tarkoitettu, pystytte olemaan juhlapäivänänne onnellisempia. Ihanaa tulevaa hääpäivää kaikille vielä häitään suunnitteleville!

Rakkaudella, Venla