Tänään on minun ja Samun seurustelun 5-vuotispäivä! Uskomatonta miten aika onkin kulunut niin nopeasti! Toisaalta tuntuu, että vasta tavattiin ja toisaalta taas tuntuu niin kuin oltaisiin oltu yhdessä aina. Ihanaa, että seuraava askel tässä suhteessa on päästä sanomaan "tahdon" tasan 3 kuukauden päästä. Olen 100% varma, että tämän miehen kanssa tahdon mennä naimisiin ja perustaa perheen. Kaiken tämän koronaviruksenkin keskellä olemme onnekkaita, että meillä on toisemme.
Kategoria: häät
Sulhasen puvun valinta
Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, olemme päättäneet vuokrata Samulle puvun häihimme. Uskoimme, että puvulle ei tulisi jatkossa olemaan juurikaan käyttöä ja säästäisimme siinä ison summan rahaa. Samalla päätimme, että olisi hyvä vuokrata myös sulhasseurueelle puvut, jotka sopivat yhteen keskenään. Useinhan on niin, että nuorilta miehiltä löytyy vain yksi hyvä juhlapuku kaapista ja keskenään ne olisivat voineet olla hyvinkin erilaiset. Löysimme täydelliset puvut pitkän etsinnän jälkeen tammikuussa häämessuilta. Kävimme jo jokin aika sitten sovittamassa näitä Samulle ja pojille valitsemiamme pukuja Gasell GP:llä.
Häämekon teettäminen osa 2/3
Pääsin taas maaliskuun puolivälissä fiilistelemään mekkoni valmistumista ja sovittamaan seuraavaa versiota mekostani Heidi Tuiskun luona. Ero aikaisempaan lakanakangas-versioon oli huima ja mekko alkoi jo näyttää omalta. Kuten jokaisessa aikaisemmassakin vaiheessa, kävimme läpi tarvittavia muokkauksia ja pääsimme taas askeleen lähemmäs lopullista häämekkoa.
