kuulumiset

Muuttoviikko

Nyt se on vihdoin täällä! Me päästään vihdoin muuttamaan meidän ensimmäiseen omaan asuntoon! Ostimme tämän asunnon jo 13 kuukautta sitten, kun koko kerrostalon rakentaminen oli vasta aluillaan. Odottaminen on tuntunut ajoittain jopa tuskalliselta, mutta koronan vuoksi aika on mennyt tavallista nopeammin (jotain hyvää siitäkin sentään). Torstaina saamme avaimet käteen ja viikonloppu kuluukin muuttohulinoissa.

kuulumiset · matkailu

Uusi nimi, uusi minä

Olen pysytellyt pidemmän aikaa hiljaa blogin puolella, pitkälti inspiraation puutteen vuoksi. Olen myös halunnut ottaa omaa aikaa ja pohtia sitä, haluanko ylipäätään enää kirjoittaa blogiin mitään. Koska olen kuitenkin tunnollinen nainen, haluan saada häätarinamme päätökseen. Mielelläni kerron myös muista asioista, joita elämäämme kuuluu, minkä vuoksi päätinkin nyt kertoa kuulumisia kuluneen 1,5 kuukauden ajalta.

häät · kuulumiset

Viikko naimisissa

Nyt olen vihdoin virallisesti Rouva W! Ensimmäinen viikko on mennyt todella nopeasti enkä ole ehtinyt edes ajattelemaan blogia. Olemme juosseet taas hoitamassa miljoonaa eri asiaa, mitä en edes osannut odottaa. Toisaalta on hyvä, että en ole ehtinyt miettimään asiaa vaan jatkanut elämää samaa tahtia eteenpäin. Toisaalta taas tiedostan, miten sekavat tunnelmat minulla asiasta on ja että olen vältellyt siitä kirjoittamista. Lopulta voin kuitenkin vain todeta, että tavallaan tuntuu tyhjältä. Kai siis poden jonkinlaista häädarraa eli häiden jälkeistä masennusta.