Edellisessä postauksessa jäimme siihen, kun lähdimme puolisoni kanssa Indonesiasta kohti Australiaa. Ja heti alkuun voin todeta, että rakastuin tähän maahan ihan totaalisesti. Varautukaa siis lukemaan pitkä postaus täynnä pelkkää hehkutusta ja toinen toistaan hauskempia kokemuksia tässä maassa. Ehdimme viettää Australiassa vain 9 päivää ja se tuntui samalla sekä todella lyhyeltä että todella pitkältä ajalta. Ehdimme nähdä ja tehdä kaiken, mistä olimme haaveilleetkin, mutta silti jäi vielä paljon nähtävää.
Avainsana: auringonlasku
Uusi nimi, uusi minä
Olen pysytellyt pidemmän aikaa hiljaa blogin puolella, pitkälti inspiraation puutteen vuoksi. Olen myös halunnut ottaa omaa aikaa ja pohtia sitä, haluanko ylipäätään enää kirjoittaa blogiin mitään. Koska olen kuitenkin tunnollinen nainen, haluan saada häätarinamme päätökseen. Mielelläni kerron myös muista asioista, joita elämäämme kuuluu, minkä vuoksi päätinkin nyt kertoa kuulumisia kuluneen 1,5 kuukauden ajalta.
Kihlavideo Valo Filmsin kanssa
Puoli vuotta sitten sain tietää, että voitin Love me do -messuilla arvonnassa kihlavideon kuvauksen Valo Filmsiltä. Kirjoitin jo aikaisemmin tänä vuonna arvonnan voittamisesta ja ensimmäisestä palaverista tässä blogipostauksessa. Olin tietysti todella innoissani tästä upeasta mahdollisuudesta, sillä meistä ei ole koskaan otettu kunnon parikuvia saati mitään videota. Kävimme kuvaamassa videon heinäkuussa Suomenlinnassa ja saimme lopullisen tuotoksen katseltavaksi kaksi viikkoa sitten.
