Matkan varaaminen on hyvin jännittävää. Aina on kauhea hoppu saada ostettua liput ja varattua matka, kun on kerran lomalle päätetty lähteä. Lippujen ostamisen lisäksi on kuitenkin monia muita asioita, jotka tulisi ottaa huomioon. Joten keräsin kasaan kourallisen vinkkejä, joista toivon olevan apua teille. Vinkit on suunnattu ensisijassa vasta-alkajille, joille matkustaminen on vielä melko tuntematonta. Monet näistä vinkeistä ovatkin kokeneelle matkaajalle itsestäänselviä, mutta toivottavasti näistä olisi teillekin hyötyä.
Avainsana: hääblogi
Lyhyt elämänkerta ja viimeaikaiset kuulumiset
Synnyin Raahessa keväällä 1995. Kaikille tietämättömille tiedoksi: Raahe on Pohjois-Pohjanmaalla noin 75 km Oulusta. Olen siis asunut lähes koko elämäni Oulun seudulla lukuunottamatta opiskeluvuosiani Rovaniemellä ja kulunutta puolta vuotta. Opiskeluni kesti kolme vuotta Lapin yliopistossa, minkä jälkeen valmistuin taiteiden kandidaatiksi. Opiskeluni ensimmäisenä vuonna tapasin kihlattuni Samun. Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta jo lyhyen ajan jälkeen molemmat tiesimme, että "Se Oikea" oli löytynyt.
Tervetuloa ikioman blogini pariin!
Apua. Tosi jännittävää aloittaa oikeasti tämä kirjoittaminen. Tuntuu niin oudolta, mutta samalla hyvältä, koska luonteelleni ominaiseen tapaan tätä blogia on suunniteltu ja harkittu pitkään ennen kuin lopulta aloitin kirjoittamisen. Nyt kun häihin on enää pari päivää alle kaksi vuotta, on kuitenkin aika julkaista tämä. Tässä ensimmäisessä postauksessa kerron syitä siihen, miksi tämä blogi perustettiin. Kerron myös vähän, mistä tämä blogi kertoo ja mitä teille lukijoille on luvassa.
