häät · kauneus

Morsiamen häätyyli osa 1

Oma tyylini oli jo hyvin pitkälle suunniteltu kauan ennen kuin pääsimme itse asiaan. Olin jo Pinterestin alkuajoista lähtien vuonna 2010 luonut sinne hääaiheisen kansion, jonne keräsin inspiraatiokuvia. Minulla oli siis melko tarkka kuva siitä, mitä halusin. Suurin vaikeus oli löytää oikeanlainen häämekko ja sen kanssa taistelinkin moneen kertaan. Jokaisen oma häätyyli kuvastaa tietysti jokaisen omaa persoonaa ja pitäisi muodostua juuri niistä asioista, jotka ovat kullekin morsiamelle tärkeimpiä. Se onkin mielestäni parasta, että häätyyliinsä saa valita ne omasta mielestään maailman kauneimmat korut ja kengät, koska mikä olisikaan parempi syy hankkia vain parasta kuin omat häät.

häät

Viikko ennen häitä

Halusin aloittaa hääpäivämme kertaamisen jo kauempaa, koska en ehtinyt enää kirjoittaa kuulumisia blogiin ennen häitä. Edeltävällä viikolla tapahtui todella ja paljon ja olimme todella kiireisiä. Joka päivälle oli suunniteltu jotain ohjelmaa ja aika tuntui loppuvan kesken. Olin stressaantunut, mutta onneksi kaikki saatiin hoidettua ajoissa. Tässä siis vielä tunnelmia häitä edeltävältä viikolta.

kuulumiset · matkailu

Uusi nimi, uusi minä

Olen pysytellyt pidemmän aikaa hiljaa blogin puolella, pitkälti inspiraation puutteen vuoksi. Olen myös halunnut ottaa omaa aikaa ja pohtia sitä, haluanko ylipäätään enää kirjoittaa blogiin mitään. Koska olen kuitenkin tunnollinen nainen, haluan saada häätarinamme päätökseen. Mielelläni kerron myös muista asioista, joita elämäämme kuuluu, minkä vuoksi päätinkin nyt kertoa kuulumisia kuluneen 1,5 kuukauden ajalta.