Meidän hääpaikkamme

Nyt on koittanut aika julkistaa, mihin hääpaikkaan lopulta päädyimme. Vaikka kävimme katsomassa monia muita paikkoja, joista voit lukea täältä, tämä oli meillä mielessä alusta alkaen. Tämä hääpaikka oli ylitse muiden sen tunnelman, tilan koon ja yksinkertaisesti kauneuden vuoksi. Hääpaikka sopi täydellisesti teemaamme, joka on jotain suuntaan "romanttisen-klassisen-vintagehenkinen-maalaishääteema". Tarkemman kuvauksen teemastamme löydät tästä blogipostauksesta. Pointti on kuitenkin se, että molemmat rakastuimme tähän hääpaikkaan heti ensi silmäyksellä. Hääpaikkamme siis on...

Ensimmäinen kuukausi uudessa kotikaupungissa

Viikko sitten tuli täyteen ensimmäinen kuukausi Helsingissä. Aika on kulunut hurjan nopeasti kun on pitänyt tottua uuteen asuinympäristöön. Helsinki on hyvällä tavalla erilainen kaupunki asua kuin Raahe, Rovaniemi ja Oulu ovat olleet, joten totuttelu on ottanut oman aikansa. Voin kuitenkin jo vähitellen sanoa, että olen kotiutunut ja tämä Helsinkikin alkaa jo tuntua omalta paikalta.

Me muutetaan Helsinkiin!

Eilen vihdoin allekirjoitimme uuden vuokrasopimuken ja teimme muuttoilmoituksen. Näin varmistui meidän muutto Helsinkiin toukokuussa. Voi miten jännittävältä se nyt tuntuukaan! Helsinki on minulle toki hyvin tuttu paikka ja siellä on tullut käytyä monta monta kertaa. On kuitenkin vaikea tajuta, että minusta tulee nyt helsinkiläinen. Silti lähden innolla kohti tätä uutta elämänvaihetta.