Kuten varmasti olette huomanneet, blogini on taas muuttanut ulkonäköään. Aktiivisemman hääbloggaamisen jälkeen päätin siirtyä huolettomampaan tapaan ylläpitää blogiani, koska en halunnut kuitenkaan kokonaan luopua blogistani. Teille lukijoille muutos on hienovaraisempi, mutta toivon että pidätte myös blogin uudesta ulkomuodosta. Mietin myös hetken aikaa blogin nimen muuttamista, mutta suurimmaksi osaksi sentimentaalisista syistä halusin jättää sen alkuperäiseen muotoonsa. Toivon että blogini tuottaa iloa lukijoilleni myös jatkossa ja että erityisesti häitään suunnittelevat tai muut hääintoilijat saavat jakamistani kokemuksista jonkinlaista apua tai henkistä tukea.
Avainsana: Lontoo
Hermoromahdus
Ja niinhän siinä kävi että torstaina illalla iski pieni hermoromahdus kun varailin taas sovitusaikoja hääpukuliikkeisiin. Koko asia alkoi ahdistamaan ja tuskastelin vain kihlatulleni, että lopulta käy niin että minulla ei ole mitään päällepantavaa häissämme. Vaikka olen tehnyt parhaani ja koittanut etsiä häämekkoa järjestelmällisesti ja mahdollisimman ennakkoluulottomasti, en ole onnistunut löytämään Sitä Oikeaa. Pari yötä nukuttuani olo on hieman levollisempi, mutta pelko ja ahdistus vaivaavat edelleen.
Lontoon Instagram-nähtävyydet
Minulle valokuvaaminen on todella tärkeä harrastus, vaikka en olekaan siinä mikään ammattilainen. Erityisesti ulkomailla innostun etsimään parhaita valokuvauskohteita, joiden tuotoksia jaan Instagramissa. Nykyisin Instagram on monelle tuttu sovellus ja sitä tulee käytettyä usein varsinkin reissussa. Jos suuntanasi on Lontoo, tästä postauksesta on toivottavasti sinulle hyötyä! Luvassa siis Lontoon instagrammattavimmat nähtävyydet.