Nykypäivänä tuntuu olevan niin yleistä, että parit eivät halua naimisiin. Useimmilta kun kysyy, he kertovat että syy on siinä että he eivät tarvitse lain tai kirkon kenenkään muun ulkopuolisen hyväksyntää voidakseen olla yhdessä. Syynä voi olla myös aatteellinen kannanotto. Esimerkiksi monet eivät halua mennä kirkossa naimisiin, koska kirkko ei suvaitse samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Suomessa sukupuolineutraalit avioliitot ovat olleet laillisia vuodesta 2014. Omiin näkemyksiini asiasta eivät kuitenkaan vaikuta nämä syyt. Mitkä ovat minun syyni mennä naimisiin ja mitä ajatuksia minulla on avioliitosta?
Avainsana: samu
Häiden suunnittelu liikkeelle
Tuntuu jännältä, että vaikka häihin on vielä kaksi vuotta aikaa, koko elämä pyörii nyt niiden ympärillä. Joka toinen ajatus koskee häitä. Suunnittelu on kuitenkin alkanut vasta nyt hieman yli kuukausi sitten, vaikka kosinta tuli jo maaliskuun lopussa. Tätä blogia ei kuitenkaan olisi syntynyt, ellen olisi menossa naimisiin, sillä häät on aihe, josta haluan palavasti kirjoittaa. Ja minullahan kyllä riittää sanottavaa häistä ja kaikesta siihen liittyvästä. Näitä mielipiteitä on yksi jos toinenkin tuttava saanut kuulla. Ihanaa että pääsen jakamaan ne kanssanne!
Kuluneen viikon parhaat palat
Syksy on koittanut. Monella alkoi koulu viime viikolla ja teelajitelmat kaivetaan kaapeista esiin. Kuluneen viikon aikana on tullut juotua jo kolme kuppia teetä. Syksy on lempivuodenaikani, sillä syksy on kaiken uuden aikaa. Monet ovat erehtyneet luulemaan, että se on kevät, mikä ei pidä paikkaansa ollenkaan. Viime viikolla tunsin itseni aikaansaavaksi ja energisemmäksi kuin pitkään aikaan. Olen valmis tekemään muutoksia elämässä. Suurin muutos on lienee se, että ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olin kuusivuotias, en käy koulua. Tämä ei toki vaikuta arkeeni vielä, sillä Samun koulu ei ole vielä alkanut. Viime viikko kului kuitenkin työhakemusten parissa ja kävin myös yhdessä työhaastattelussa. Onneksi arjessa on riittänyt muita ilonaiheita, jotta en huku täysin työhakemusten maailmaan.